Monisteita, kuvakommunikaatiota ja sosioemotionaalista kehitystä

Kävin eilen lävitse koko illan kansioihin ahdettuja opiskelumonisteitani. Etsin niiden joukosta niitä papereita, joissa olisi jotain vinkkejä ensi vuotta varten ja samalla yritin järjestellä niitä järkevästi. Siirsin muun muassa puheopetuspaperit omaan kansioon, jota en raahaa työpaikalle ensi syksynä - minusta kun ei ainakaan nyt ole tulossa laaja-alaista erityisopettajaa. Sen sijaan napsin puheopetusmonisteiden joukosta ne muutamat monisteet, joissa kerrotaan kuvakommunikaatiosta. Lisäksi yritin kaivaa esille monisteita, joissa käsiteltiin sosioemotionaalisen kehityksen tukemista (eli siis tunne-elämään ja käyttäytymiseen liityviä asioita), mutta en oikein löytänyt. Eipä niitä paljoa käsiteltykään.

Olen miettinyt paljon lähiaikoina kuvakommunikaation käyttöä, koska olen kuullut, että nuorimmat luokkani oppilaat luultavasti hyötyisivät siitä paljon. Suulliset ohjeet menevät heiltä usein ohitse ja päivään luotava järjestys on erittäin tärkeää. Kuvien avulla sitä olisi mahdollista käydä lävitse. Kuvakommunikaatio on kuitenkin itselleni suhteellisen vieras alue, ja kuvien käytöönotto mietityttää. Koulussa ei tällä hetkellä ole mitään lisenssiä kuviin, joten esimerkiksi Pictogrammit sekä PCS-kuvat ovat tästä syystä poissuljettuja vaihtoehtoja, koska niihin tarvitsee lisenssin. Ja jotenkin voisin veikata, että rehtorilta ei liikene rahaa lisenssiin. Joten olen siis tutkinut Papunetin (linkki tuolla sivussa) ilmaisia kuvagallerioita ja pohtinut, että niistä pitäisi yrittää muodostaa sopivia. Ongelmaksi tulee se, että en tiedä, millaiset kuvat olisivat hyviä. Asiantuntijaa vaivatessani sain vastauksen, että oppilaani huomioonottaen saattaa olla, että he "häiriintyvät" liikaa väreistä, eli yksinkertaiset mustavalkoiset kuvat olisivat parhaita. Mutta ne ovat niin tylsiä! Lisäksi minua mietityttää koko kuvien käyttö - opinko käyttämään niitä luontevasti niin, että niistä tulee osa kommunikaatiota. Ovatko kouluohjaajat halukkaita harjoittelemaan uuden tyylin? Haluavatko oppilaat oppia?

Toinen asia, mitä olen pyöritellyt paljon, on jonkun sosioemotionaalista kehitystä tukevan ohjelman pyöräyttäminen käyntiin heti syksyllä. Etsinnöissä olisi siis joku ohjelma, joka auttaisi tunnistamaan omia tunteitaan, toisten ihmisten tunteita, sekä mahdollisesti ratkaisemaan ristiriitatunteita. KiVa Koulu materiaalit koululla kuulemma on jo valmiina, mutta niitä on ainakin osan oppilaista kanssa käytetty jo paljon. Toisaalta tuollaisen ohjelman suunnitteleminen ei sinänsä olisi vaikeaa itsekään, mutta menisihän siinä aikaa... Tarvitsee siis jatkaa valmiin ohjelman metsästystä.

Mitäs muuta. Tällä viikolla pitäisi käydä hakemassa muutama opettajan opas kesälainaan koululta. Toivon todella, että myös otan vain "muutaman", enkä kaikkia...

Polkuni työpaikalleni

Viime vuoden loppupuolella, aika tarkasti joulun ja uuden vuoden välisenä aikana heräsin huomaamaan sen, että opiskeluni olivat oikeasti loppumassa lähiaikoina ja töitä pitäisi keksiä. Niinpä siis vuodenvaihteen jälkeen selasin monta kertaa päivässä työvoimatoimiston sivujen uudet työpaikat. Valitsin paikkakunnan, johon päätin rakentaa elämäni seuraavasta syksystä alkaen. Tämän jälkeen laitoin hain järjestelmällisesti lähes kaikkia erityisluokanopettajan ja laaja-alaisen erityisopettajan paikkoja noin 50 kilometrin säteellä tuosta kaupungista. Jätin hakematta ainoastaan niihin luokkiin, joiden oppilaskunta koostui ainoastaan kehitysvammaisista tai autisteista - en kokenut, että minulla on näissä luokissa opettavalta opettajalta vaadittavia taitoja. Hakemuksia pistin yhteensä parikymmentä, ja hetken päästä alkoi myös haastattelukutsuja tulemaan. Ehdin käydä yhteensä kolmessa haastattelussa.

Ensimmäistä haastattelua jännitin aivan kamalasti. Ei se olo niissä myöhemmissäkään mitenkään erityisen rentoutunut ollut, mutta tuolla kertaa meinasin oksentaa koulun parkkipaikalle. Haastattelu oli kuitenkin kokemuksena todella positiivinen - vaikka meillä ei selvästi ollut rehtorin kanssa ollenkaan samanlaiset näkökulmat erityisopetukseen, oli mukava jutustella. Tiesin jo haastattelusta lähtiessäni kuitenkin, että tuskin viihtyisin tuossa koulussa. Valinta ei siis osunut minuun tuon paikan kohdalla.

Järjestyksessä toinen haastatteluista oli aika erikoinen. Meillä oli (jälleen) hyvin erilaiset näkemykset erityisopetuksen luonteesta rehtorin kanssa, ja saimme jopa hieman kinaa aikaiseksi, kun minä en suostunut myöntämään, että olen valinnut lähtökohtaisesti vaikeamman ammatin itselleni kuin luokanopettajat. En suostunu myöntämään sitä, koska en aidosti näe asiaa niin! Työtehtävä on jonkin verran erilainen, mutta hyvin paljon myös samanlainen erityisopettajalla ja luokanopettajalla. Oppilaita molemmissa ammateissa kohdataan työkseen, ja ongelmia ja vahvuuksia on sekä niillä oppilailla, jotka ovat yleisopetuksessa, kuin niillä, jotka ovat erityisopetuksessa. Haastattelu oli aika takkuamista, enkä voinut välttyä siltä tunteelta, että tähän tehtävään toivottiin kokeneempaa opettajaa, jota Siperia olisi opettanut minua enemmän. Sellaista tyyppiä, jonka nenä on jo pyyhitty, ja jonka jalat ovat tiukemmin maassa kuin minulla. Sellaista, josta "ylimääräinen" ideologia on varissut jo pois. Olisin sellaista mahdollisesti osannut esittää, mutta en halunnut. Minulle luvattiin laittaa tekstari seuraavalla viikolla siitä, kuinka kävi ;) Sainkin seuraavalla viikolla tekstarin, jossa kerrottiin, että virka menee uudestaan hakuun. Ylläri.

Kolmas haastattelu oli sellainen, että siitä jäi yksinkertaisen hyvä mieli. Juttelimme miltei pari tuntia valitsijoiden kanssa erityisopetuksen strategiasta, erityisopetuksen suhteesta yleisopetukseen, inkluusiosta ja koulumaailmasta noin yleensä. Poistuin haastattelusta hymy huulilla, ja totesin perheelleni, että tuonne minä haluaisin töihin.

Seuraavalla viikolla tulikin sitten soitto, että minut on valittu juuri tuonne kouluun, jonne halusinkin, erityisluokanopettajaksi. Fiilis oli uskomaton, kun työpaikkaa tarjottiin jo ennen valmistumista ja käytännössä nollatyökokemuksella (opetustöistä). Nyt sitten pitää vain odotella, että se Siperia opettaa ;) Tuolta kakkoshaastattelustakin soiteltiin vielä keväällä perään, olisi ollut sielläkin kuitenkin kai kiinnostusta palkkaamiseen. Ilmoitin sinne, että olen jo saanut paikan. Myös haastattelukutsuja on tippunut nyt tuon yhden paikan saamisen jälkeen - niistä kaikista olen kieltäytynyt, kyllä tämä nyt on se suunta, johon ensi vuonna mennään.

Mitä kerron ja mitä en

Tämä blogi syntyi oikeastaan sen takia, että en ole etsinnöistäni huolimatta löytänyt blogia, joka kuvaisi elämänmakuisesti kouluelämää ja varsinkin opetusuran aloitusta. Opettajuus ja opettaminen ovatkin sinänsä vaikeita aiheita blogiin, koska asioiden kirjoittaminen elävästi on vaikeaa, koska mitään oppilaisiin liittyvää ei oikeastaan saa kertoa. Eli en tule kertomaan sen tarkemmin, kuin tuossa aloituksessa esimerkiksi sitä, minkälaista luokkaa opetan. Paikkakuntaa en kerro. En kerro nimeäni, enkä tietoja oppilaista. Minut on varmasti myös mahdollista tunnistaa tämän blogin kautta, jos tänne eksyy joku, joka minut tuntee. Se ei sinänsä minua haittaa, mutta olen silti päättänyt tehdä niin, että kommentit käyvät ensin "tarkastuksessa" ja päätyvät vasta sitten blogiin. Ihan vain sen takia, että en halua omia tunnustetietojani tämän blogin kommentteihinkaan.

Mistä minä sitten kirjoitan? Tarkoitukseni olisi kirjoittaa omista tunnelmistani, odotuksistani ja ajatuksistani. Pohtia sitä, miksi yhä useampi aloittava opettaja palaa loppuun jo ensimmäisten työvuosiensa aikana. Yritän kirjoittamalla käsitellä omaa stressiäni ja epävarmuuttani sekä samalla käsitellä niitä asioita, jotka antavat minulle voimaa jaksaa työssäni.

Virallista

Alkuviikosta minulle saapui postissa kirjekuori, jonka sisältö kertoi, että minun valintani vaali oli vahvistettu. Minut on siis valittu hoitamaan erityisluokanopettajan virkaa 1.8.2011-31.7.2012 väliselle ajalle - hakuajan loppuessa minulla ei vielä ollut virallista kelpoisuutta, joten en voinut saada vakituista virkaa. On kummallista, kuinka helpottavalta tieto siitä, että nyt kaikki on virallista, tuntuukaan. Olen koko ajan tiennyt, että minulla mitä luultavammin on työpaikka kyllä ensi syksyksi, koska alueella, josta töitä hain, on huutava pula erityisopettajista. Silti se, kun tuon paperin sai käteen, oli hieno hetki. Nyt se on sitten virallista!

Olen käynyt tulevalla koulullani muutaman kerran käymässä haastattelun jälkeen sekä soitellut useamman kerran rehtorin kanssa. Koska minulla ei ole aiempaa kokemusta opettajana toimimisesta, kaikki on minulle uutta, ja kysymyksiä syntyy koko ajan lisää. Milloin syksyllä tulee mennä koululle? Saanko ottaa jo keväällä yhteyttä vanhempiin? Voinko käydä järjestelemässä luokkaa jo kesäkuussa, vai odotanko elokuuhun? Minne toimitan pätevyystodistukseni? Milloin palkka tulee? Milloin tulee tieto ensi syksyn tiloista ja kouluohjaajista? Saanko osallistua jo tänä keväänä koulun kevätjuhlaan? Kaikki on uutta ja jännittävää. Pyörin kahden vaihtoehdon välillä kesän suhteen - joko pitäisi yrittää elokuuhun asti olla mahdollisimman tiukasti miettimättä ensi syksyä tai sitten ruveta jo nyt valmistautumaan syksyä varten. Syksyn haasteet ovat niin suuria, että tuntuu, että en ehdi niihin varautua, jos en valmistaudu ajoissa. Minulla ei ole mitään materiaalia! Struktuurit ja toimintaa kuvaavat kuvat pitäisi tehdä! Toisaalta levätäkin pitäisi.

Nykyinen työni loppuu kesäkuun lopussa. Olen alustavasti antanut itselleni luvan tutkia erilaisia opuksia ja suunnitella materiaalia siihen saakka, mutta sen jälkeen pitäisi pystyä pitämään kuukausi lomaa, ennen kuin koulu alkaa syksyllä. Saa nähdä kuinka onnistuu...

Syksyn osalta mietityttää moni asia myös opettamani luokan suhteen. Omat kyvyt mietityttävät välillä. Kuinka tästä oikein selviää? Ei se kai auta kuin sukeltaa veteen ja toivoa, ettei tule kiviä vastaan.