"Etsinnässä 88 erityisopettajaa"

Vantaan kaupunki ehti ensimmäisenä avaamaan ensi syksynä täytettävät erityisluokanopettajien ja erityisopettajien paikkansa. Klik Etsinnässä on siis Vantaan kaupungille 88 erityisopettajaa - pääosin erityisluokanopettajia. Googlaillessani kouluja lävitse huomasin, että useammassa kuin yhdessä koulussa on vaihtumassa koko erityisluokanopettajakaarti. Jos, ja vain jos, päteviä hakijoita paikkoja kohden saadaan. Tuskin saadaan.

Pula erityisopettajista ja varsinkin erityisluokanopettajista tuskin helpottaa pääkaupunkiseudulla lähivuosina. Tämän takia vastavalmistunut erityisopettaja (kuten minä), pääsee hyvin harvinaiseen asemaan - valitsemaan työpaikkaansa. Itsekin pääsin viime keväänä useisiin haastatteluihin (silloin) epäpätevänä, koska yhtään pätevää hakijaa ei ollut. Haastattelutilanteet tuntuivat omituisilta - ensimmäisessä haastattelussa minulle sanottiin, että minua ei valita virkaan, koska rehtori katsoi, että en varmaankaan ota vastaan paikkaa, koska minulle on tarjolla "parempaakin". Mikä piti paikkansa, mutta tuntui ensimmäiseen haastatteluun saapuneelta noviisista todella uskomattomalta. Tuolloin olin nimittäin vielä epävarma omasta työllistymisestäni, koska koin olevani niin uuno. Totaalisen ulkona kaikesta, ilman opetuskokemusta ja melkein-maisterina.

Haastattelussa, jonka perusteella päädyin nykyiseen työhöni, selvisi, että koulussa oli juuri avautunut toinenkin erityisopettajan virka ja minulta kysyttiin, haittaako minua, jos minua haastatellaan vähän niin kuin niihin molempiin samaan aikaan. Sanoin silloin, että se sopii kyllä. Myöhemmin olin onnellinen, että ilmeisesti vastauksistani oli kuitenkin paistanut lävitse oma innostukseni juuri erityisluokanopettajan, ei erityisopettajan, työtä kohtaan. Sain juuri sen paikan, mitä olin hakenut.

Olen ensimmäinen muodollisesti pätevä viranhoitaja nykyisessä virassani pitkään aikaan. Se on aiheuttanut henkilökunnassa jonkin verran muutosvastarintaa - moni kokee, että minun haastavaa, sosiaalista ja tunne-elämää tukevaa luokkaani pitäisi olla luotsaamassa mies. Tämä minulle on myös sanottu suoraan useampaan otteeseen. Moni myös kokee, että on omituista, että minä olen muka "pätevämpi" opettamaan tuota luokkaa kuin usean vuoden opetuskokemuksella varustettu epäpätevä opettaja. Luokkaa aiemmin luotsannut opettaja on tehnyt monella tapaa hyvää työtä, ja on ymmärrettävää, että opettajat kokevat sen, että tällainen räkänokka yhtäkkiä tuli ja vei hänen paikkansa, epäreiluna. Näin käy, kun kouluun ei vuosikausiin ole erityisopettajien paikoille päteviä hakijoita.

Oma ensi vuoteni on vielä hieman auki. Jonkinlaisia alustavia keskusteluja jatkosta olen käynyt jo rehtorin kanssa, ja hän on suoraan sanonut, että haluaisi pitää minut tuolla. Syksy on ollut niin rankka ja ahdistava ja osa työyhteisöstä on hyökännyt minua kohtaan niin voimakkaasti, että pohdin vielä jatkoa. Oppilaiden ja heidän vanhempiensa kanssa haluaisin jatkaa yhteistyötä, samoin kuin kouluohjaajienikin. Pitää vielä pohtia tilannetta, tarkkaan.

Open joululoma

Ihanaa talvista juhlaa kaikille. En nyt aio märmättää kelistä, koska se on niin yleinen märmätyksen aihe, että ositan sen vain näin passiivisaggressiivisesti ;) No okei, en pysty. Olipa kyllä kamalaa käydä hevosella joulumaastossa kun muta ylettyi hevosta puoleen sääreen asti! Huhhuh.

Olen nyt ollut kaksi päivää lomalla ja niiden aikana olen syönyt (varsinkin suklaata), pelannut hieman lautapelejä (Joulukuusen alle oli ilmestynyt Menolippu-peli, joka ei ole ihan samanalainen strategiapeli kuin nuo meidän muut pelit, mutta ehkä juuri sen takia on toiminut kamalan hyvin joulunajan rennoissa koko perheen peli-illoissa) ja nukkunut. Joulukuun stressi purkautui kuumeena, joka taas on lamauttanut minut sängyn pohjalle ujeltamaan. Sinänsä ei haittaa ollenkaan, olen saanut akkuja ladattua niin ihanasti, että nyt tuntuu mahdolliselta, että jossain välissä ennen kuin koulut alkavat, voin tehdäkin jotain voimauttavaa kunnolla. Tarkoituksena olisi ainakin viettää ihania, pitkiä päiviä tallilla sen ainaisen "nopeasti hevonen kuntoon - nopeasti selkään - nopeasti askellajit lävitse ja hevonen pehmeäksi - no voi hitto, ei onnistunut - no nyt sit talliin pjerkele - varusteet pois - kotiin" -ringin sijaan. Mitään erityisiä suunnitelmia lomalle ei siis ole, tarkoituksena on ainoastaan levätä kunnolla.

Viimeinen kouluviikko oli vauhdikas, tosin ei ihan niin vauhdikas kuin olisi voinut olla. Olin yhtenä iltana pidetyssä joulujuhlassa yksin luokkani kanssa (kouluohjaajien työaikaan sitä ei lueta), ja oppilaat käyttäytyivät ihan hirveän hyvin. Paljon kyllä sitä ennen tehtiin harjoittelua ja käytiin keskustelua siitä, kuinka juhlassa ollaan. Mun oppilaiden hienon käytöksen huomasivat myös muut opettajat: yksikin sanoi, että oma luokka käyttäytyi paljon huonommin kuin nämä minun pienryhmäni "häiriköt". Tosin hän sitten vähän saman tien otti kehuaankin pois sanomalla, että ei tuo minun luokkani ole koskaan ollut noin rauhallinen, mitä se on nyt ;) En loukkaantunut, mutta tuntui vähän omituiselta. Varsinkin sen takia, että olen tehnyt ihan älyttömästi hommia, jotta luokka käyttäytyisi asiallisesti niin luokassa kuin "julkisestikin", ja sitten muut opettajat ottavat sen niin, että meillä ei riehuta. Kyllä meillä riehuttaisiin, jos mä antaisin yhtään liekaa. Mutta kun en anna. Tai annan, mutta hetken päästä kelaan sen poiskin - meidän porukka kun ei osaa pitää vähän kivaa, vaan heti homma riistäytyy ihan ylitse.

Vähiin käy ennen kuin...

Kolme kokonaista koulupäivää ja torstaina todistukset käteen koko porukalle. Ja siinä onkin sitten mun ensimmäinen syyslukukauteni nätisti paketissa. Ja onneksi on, en hirveästi enempää olisi enää jaksanutkaan. Eikä mun jätkätkään, ne alkavat olla jo niin väsyneitä, että koulupäivät täyttyvät kiukusta, tappeluista ja raivareista. Ehkä niitä jännittää joulupukin tulo...

Tämä viikonloppu on ollut täydellistä irrottautumista kouluelämästä. Perjantaina ystävä tuli meille viikonloppua viettämään ja lauantaina koin omituisemman puolen tunnin pätkän hevosen selässä ikinä. Kävin nimittäin ratsastamassa ratsastussimulaattorilla! Eli siis ratsastin robottihevosella ja sain tietoa omasta istunnastani. Karmaisevaa tietoa, tosin ei ehkä kovin yllättävää :D Mutta hauskaa oli, monta hetkeä sai viettää hevosen vieressä kaverien säheltämistä katsellen ja itse hepan selässä hihitellen. Tänään olinkin sitten erilaisen hepan selässä, nimittäin kävin tänään sitten vuorostaan kouluvalmennustunnilla ihan oikealla hevosella. Se sujui melkein yhtä mallikkaasti kuin tuo robohepalla köpöttely ;)

Nyt siis kohti unia ja viimeistä työviikkoa tämän vuoden puolella. Huhhuh.

Tule loma kultainen!

Opettajakunnassamme on näkyvissä selvää joululomaa edeltävää stressiä, väsymystä ja vitutusta. Lähes kaikki tiuskivat toisilleen, huokaukset kaikuvat aamuisin opehuoneessa ja iltapäivällä kaikki istuvat opettajien työtilassa tietokoneilla naamat näkkärillä. Myös minä. Eilen ahkeroin arviointien parissa ja nyt alkavatkin olla lähes kaikilla oppilailla kaikki arvosanat valmiina muistitikullani. Keskiviikkona sysään ne pois käsistäni, kunhan vain ensin saan kaikkien integraatio-opettajieni antamat arvosanat tietooni. Vietin muuten eilen kaksi tuntia ja kolme välituntia metsästäen käsiini näitä opettajia, jotta sain arvosanat kaikille. Jo aiemmin olin lähettänyt sähköpostia asiasta, mutta vain yksi (1) opettaja vastasi siihen. Joten juoksuksihan se meni, ja kaikkia en silti saanut kiinni. Mutta nyt ne alkavat suurimmalti olla kasassa.

Muutenkin valtavan pitkältä kaksi viikkoa sitten näyttänyt "Ennen joululomaa..." -listani on lyhentynyt. Pyörin tasan kaksi viikkoa sitten yöllä sängyssä saamatta unta koska koko ajan mieleeni muistui jotain muuta, mitä pitää vielä ennen joulua tehdä. Lopulta nousin ylös ja kirjoitin kaiken paperille ylös. Kohtia tuli 33. Olen viivannut niitä sieltä yksi kerrallaan pois, ja tänään vihdoin pääsin tilanteeseen, jossa kohtia on enää jäljellä alle kymmenen! Kyllä ne siitä vähenevät, kun vain sinnikkäästi tekee työtä.

Opettajien lisäksi pinna tuntuu kiristyvän myös oppilailla. Tämä näkyy paineena minun luokkani suuntaan - ihan tässä lähipäivinä meillä aloittaa taas uusi oppilas ja muutama muu on ns. "jonossa", eli heti, kun vain tilaa tulee, niin tulijoita olisi myös tilalle. Olen nyt yrittänyt rehtorille (ja kaikille, jotka suostuvat kuuntlemaan) puhua siitä, että meidän täytyy nyt aloittaa tämän meidän koulun erityisopetuksen tilanteen pohtiminen ihan kunnolla - tällä hetkellä tilanne on se, ettei nykyinen tilanne tue millään tavalla yleisopetusta. Eli siis minun pienryhmäni ei toimi yleisopetuksen kanssa rinnakkain ja tukena, vaan lähinnä sijoituspaikkana sellaisille oppilaille, joita ei tukemallakaan saada nousemaan tietyn tason "yli". Minä itse olen vakaasti sitä mieltä, että tämän kokoisessa koulussa pitäisi ehdottomasti olla pienryhmässä ns. kriisipaikkoja, joihin otetaan nopealla siirrolla sellaisia oppilaita, joiden kuntoutumisesta takaisin isoon ryhmään on toiveita, he vain tarvitsevat hetkellisesti enemmän pukea. Uuden erityisopetuksen strategian hengessä siis. Tällä hetkellä minä kyllä teen sitä työtä tuolla itse, ja olenkin pyrkinyt täyttämään nämä jäljellä olevat paikkani (nyt tulevan uuden oppilaan myötä oppilasluku on täynnä) juuri näillä "jaksolle" tulevilla oppilailla. Ongelma vain on se, että paikat loppuvat kesken, eli siis tukitoimet eivät ole riittävät. Menen siis taas istumaan rehtorin kansliaan lyömään nyrkkiä pöytään - ja miettimään, onko mulla töitä tuossa koulussa ensi vuodeksi, jos näin hankalaksi alan...

Tsemppiä kaikille opiskelijoille viimeisessä hommaruuhkassa ennen joulutaukoa ja muille opettajille viimeisiin seitsemään työpäivään - ihan kohta ne ovat ohitse!

Opehuoneen puhutuin

Kiitos ihanasta tsemppikommentista viime bloggaukseeni kommentoineelle! Tuli taas intoa kirjoitella lisää, kun muisti, että joku käy näitä lukemassa :)

Enää 13 koulupäivää joululomaan! Tuntuu aivan käsittämättömältä, että ihan kohta on minun ensimmäinen syyslukukauteni opettajana ohitse. Ja minä alan pikkuhiljaa tottua siihen, että minua kutsutaan "opeksi" ;)

Muutamia isoja ja ihania muutoksia ovat muutamat viime viikot sisältäneet. Ensinnäkin minun perheeni on saanut lisäystä - ihana suomenhevosherra on liittynyt meidän laumamme uudeksi jäseneksi. Eli siis nykyään tallille on "pakko" raahautua joka päivä, vaikka kuinka pitkään venähtäisi koululla - ja se auttaa a.) lähtemään koululta ajoissa ja b.) pitämään mun pääni kasassa. Eilen kävimme hepan kanssa pitkällä maastoretkellä, ja oli kyllä niin loistavaa vain istua lämpimän hevosen selässä ja nauttia siitä, että kukaan ei ole vaatimassa yhtään mitään. Tallilla on muutenkin jotenkin niin mahtavaa, kun siellä tittelit riisutaan - siellä mä en ole kenenkään ope, enkä mä ole vastuussa muusta kuin omasta hevosenpidostani. Kukaan ei kysele, miten mulla meni töissä ja miten mä jaksan siellä. Sen sijaan multa kysellään miten tunti meni, aionko mennä kisoihin ja lähdenkö maastoon, vaikka onkin pimeä. On niin loistavaa olla jotain muutakin kuin opettaja välillä. Läheiset elää niin mukana tässä mun opettajasyksyssäni, että aina jotenkin keskustelu kääntyy kouluelämään. Ja musta on ihanaa, että niitä kiinnostaa, ja mä myös haluan jakaa näitä mun kouluun, opettajuuteen ja siihen kaikkeen liittyviä ajatuksia ihmisten kanssa. Mutta silti, tai ehkä paremminkin siksi, on upeaa, että on joku paikka, missä kukaan ei kysele mun ope-elämästä mitään.

Luokka koristautuu joulua varten, joululaulut soivat joka aamu ja joulukalenterin luukut aukeavat. Kyllä se loma sieltä tulee.