Ensimmäinen työviikko...

... meni hyvin. Nauratti, oli hyvä olo ja aivan älyttömän ihana nähdä oppilaita, niitä muutamaa läheisempää työkaveria ja heistä etenkin "oman luokan aikuisia". Varsinkin toinen luokkani ohjaajista on muuttunut jo työkaverista ihan vaan ystäväksi. On ihana, kun töissä on kivaa!

Oppilaat ottivat mut vastaan kukin omalla tavallaan - osa välinpitämättöminä (osa sitä esittäen, osa varmasti myös oikeasti), osa iloisesti ja osa syliin syöksyen. Yhden oppilaan käyttäytyminen muuttui täydellisesti, kun tulin takaisin - neljä viikkoa vittusaatanaa muuttuikin siksi tyypilliseksi positiiviseksi villittelyksi. Oppilas sanoi maanantaina koulusta lähtiessään, että "On ihan ok, että sä oot täällä taas" ja mä olin yhtä hymyä loppuviikon. On ne vaan aikamoisia.

Jotain siitä, kuinka hyvä fiilis oli tulla töihin kertoo varmasti sekin, että keskiviikkona sain aikamoisen paskalastin niskaani täysin puskan takaa, ja siltikään ei tullut ahdistusta ja epätoivoa. En voi tilanteen tarkempia koordinaatteja kertoa, mutta lyhyesti tiivistettynä eräs huoltaja oli sitä mieltä, että minä kiusaan hänen lastaan koulussa. Hän sitten vaati asian selvittelyä (mikä toki oli tarpeen, koska myös minä halusin näin vakavan syytöksen selvitellä) ja sitä sitten yritettiin selvitellä. Mihinkään loppuratkaisuun ei päädytty, mutta huoltaja sai ainakin kerrottua huolella mielipiteensä minusta. Katsellaan kuinka tämä tästä edistyy.

Hirveän määrän oppilaspalavereja sain sovittua tähän seuraaville viikoille, eli nämä pari viikkoa ennen pääsiäistä ja pari viikkoa pääsiäisen jälkeen tulevat varmaan olemaan aika vauhdikkaita. Ensi syksyn osalta en ole vielä tehnyt mitään päätöksiä, pitää vielä pohtia asioita. Toisaalta en haluaisi jättää muutamaa mukavaa työkaveria ja oppilaita, mutta en tiedä, kuinka paljon asiat tuolla koulussa voivat edistyä. Jatkan siis pohdintoja.

Takaisin töihin!

Käväisin tänään koululla virittäytymässä vähän työhön. Tai onhan sitä virittäytymistä tässä nyt jo tapahtunut, olen kirjoitellut valmiiksi tiedotteen kotiin ja suunnitellut ensi viikon lukujärjestystä. Nyt oli ajatuksena käydä järjestelemässä luokkaa, mutta eihän siellä ollut mitään järjesteltävää... Sijainen oli ohjaajien avustuksella pitänyt luokan niin siistinä, että opepöytäkin näkyi ensimmäistä kertaa sitten elokuun ;) No, ehkä sitä tosiaan tulisi ainakin lähtiessä siivottua, jos sitä olisi vieraana toisen nurkissa. Mutta joka tapauksessa, ihanassa kunnossa oli luokka.

Ja mulla on todella hyvä fiilis töihin menosta. Odotan vähän niin kuin pikkunappula joulupukkia, on sellainen olo, että kohta voisi mennä nukkumaan ihan vain sen takia, että huominen tulisi nopeammin ja pääsisi (!) töihin. On siis tämä loma tehnyt hyvää. Nyt vain pitää miettiä, miten tämä fiilis säilyy.

Pitää ainakin yrittää varata rehtorin kanssa aikaa siihen, että saisi keskustella tästä mun luokan tilanteesta ja tarpeista ja siitä, että onko heillä haluja lähteä mun kanssa miettimään opetuksen järkeistämistä tässä luokassa. Jos ei ole, niin luultavasti rupean katselemaan itselleni töitä muualta. Haluaisin kyllä sinänsä jatkaa tuossa koulussa tutun työparin, osin tuttujen oppilaiden & vanhempien kanssa ja tutussa koulussa, mutta toisaalta tuon luokan tilanne on sellainen, että siinä oppiminen ei oikein onnistu keneltäkään tällä hetkellä. Koko erityisopetuksen asema pitäisi rakentaa uudestaan, ja kun minä en sitä tietenkään voi tuolla yksin tehdä, pitää katsoa, saanko tukea rehtoriltani tähän työhön vai jatkaako hän mieluummin ns. vanhoilla urilla.

Mukavaa työviikkoa kaikille!

Ärrrsyttää

Sain todella ikävän kommentin blogiini koskien sairauslomaani, ja nyt on sellainen olo, että tämä voimaannuttava asia (=blogikirjoittaminen) kääntyy nyt kyllä pahasti itseään vastaan.

Harkitsin jo koko blogin poistamista, mutta mietin vielä (lähinnä koska en tietoteknisenä ääliönä löytänyt mahdollisuutta poistaa kaikki tekstit yksityiseksi piiloon harkinta-ajaksi). Äh.

Ja sinulle, anonyymi: harkitsen kyllä alaani vielä, sinun ei tarvitse siitä huolehtia. Ja siitä, että minä olisin ollut täysin uupuneena töissä olisivat kärsineet lapset. Sen sijaan minun sairaslomastani he eivät taatusti kärsineet.

Open sairausloma

Sairauslomani aikana ilmestyneessä Opettaja-lehdessä oliartikkeli työriippuvuudesta / työväsymyksestä. Samaistuin.

"Työnarkomani, työriippuvuus, työhulluus. Tietellisessä kielessä työholismi on tila, jossa ihminen tekee työtään pakonomaisesti: kaikki voimat menevät työhön, jolloin muulle elämälle ei jää aikaa. Työ ei kuitenkaan tuota tyydytystä ja iloa, kuten se tekee työn imua kokevalle.

Terve työn imu tarkoittaa, että kokee itsensä tarmokkaaksi, pitää työtään tärkeänä ja omistautuu sille mielellään. Vaikka paiskii töitä olen takaa, osaa ottaa myös hyvillä mielin rennommin. Työholisti ei tähän pysty, vaan jatkaa samaa rataa, kunnes uupuu.

Tavallinen tarina on tällainen. Työntekijä tulee uuteen työpaikkaan, jossa haluaa näyttää, että on saamansa paikan arvoinen. Hän on tehokas ja tekee mukisematta vähän muidenkin töitä. Itsetuntoa ruokkii, kun esimies ja työkaverit kehuvat, miten hyvä työntekijä toinen onkaan.

Työpäivät alkavat venyä ja kotonakin töitä tulee tehtyä tai työasiat ainakin pyörivät mielessä. Vähitellen harrastuksen jäävät, kun ei jaksa lähteä mihinkään.

Jatkuva stressi kuluttuu, kun ihminen ei palaudu lainkaan. Työsuoritukse heikkenevät ja muiden kehut vähenevät. Ihminen alkaa syyllistää itseään, kun ei mielestään olekaan niin hyvä kuin pitäisi. Hän saattaa olla myös katkera muille. Vähitellen voi sairastua työuupumukseen.

...

Vaikka pahin kiire olisi hellittänyt, työholistit ovat mestareita laatimaan itselleen deadlineja ja tavoitteita, jotka pitävät heidät liikkeessä. Työholismi vaaniikin kilpailuhenkisiä persoonallisuuksia. Tällainen ihminen pyrkii olemaan muita parempi, sillä oma arvo määräytyy työssä menestymisestä."

(Teksti Merja Perttula, haastateltu asiantuntija Marjo Pennonen, julkaistu Opettaja 8-9/2012)

Lomaa on vielä jäljellä pari viikkoa. Itkeminen on loppunut, nukun enää 8-9 tuntia vuorokaudessa (!) ja olo on parempi. Nyt mulla on sellainen olo, että kyllä tämä tästä. Vielä en olisi valmis menemään töihin, mutta uskon vakaasti, että parin viikon päästä mieli voisi olla erilainen.