Epätodellista totta

-->

Olen ehkä jollain tavalla selvinnyt pahimmasta väsymyksestäni ohitse. Olen edelleen aamuisin niin väsynyt, että olisin valmis maksamaan lähes mitä tahansa sille ihmiselle, joka vain sanoisi, että voisin jäädä kotiin nukkumaan. Mutta tästä huolimatta ehdin tehdä työpäivien jälkeen asioita, liikkua, käydä tallilla ja nähdä ystäviä. Kotiin päästyäni tosin en saa mitään tehtyä, vaan kaadun sänkyyn lopenväsyneenä. Nukkuisin edelleen varmaan sen 12 tuntia yössä edelleen, jos antaisin itselleni siihen mahdollisuuden. Nyt en suostu antamaan, joten saan asioita tehtyä aivan eri tavalla.

Ensimmäiset erityisopettajien virat ovat auenneet ja tulleet hakuun. Haettavia virkoja on nyt jo auki todella paljon, mutta alue ei vielä ihan natsaa – pääkaupunkiseudulle en lähde. Hiljalleen varmaan alkaa hakuun tulla myös lähempänä asuinpaikkakuntaani olevat paikat. Paikkakuntaa en siis ole valmis työpaikan takia vaihtamaan, mutta n. 40 minuuttia olen periaatteessa valmis ajelemaan työmatkaa. Ehkä siihenkin jossain vaiheessa tympääntyy, mutta tällä hetkellä koen tärkeänä myös sen, että lähikauppaan mennessä ei omiin oppilaisiin tai heidän vanhempiinsa juuri törmää.

En ole taaskaan tehnyt mitään päätöksiä jatkon suhteen. Tällä hetkellä en taaskaan pidä mahdottomana jatkaa nykyisessäkään työpaikassa, vaikka olen kyllä edelleen aika ahdistunut siitä, mihin tilanteeseen asti luokkani päästettiin viime syksynä syöksymään. Toisaalta syytän siitä myös osin itseäni, olisi pitänyt pitää paremmin puolensa ja olla napakampi. Onneksi onnistuin sitä lopulta olemaan – ja onneksi minulla on loistavia työkavereita, jotka ovat oikealla hetkellä olleet napakoita minun puolestani.

Tiedän, että en halua tehdä laaja-alaisen erityisopettajan työtä, ainakaan vielä. Koen, että omat taitoni pääsevät parhaiten käyttöön silloin, kun työskentelen samojen oppilaiden kanssa pidempijaksoisesti. Haluan laittaa sen oman maton luokan lattialle ja tehdä asiat omalla tavallani. Laaja-alaisen erityisopettajan työnkuva täyttyy myös suurelta osin tietyn tapaisesta politikoinnista – monien toiveiden, pyyntöjen ja vaatimusten välissä surffaamisesta niin, ettei kukaan suutu. Vaativaa työtä, johon en koe vielä pystyväni.

Erityisluokanopettajankin töitä toki on paljon tarjolla myös. Pitää siis katsella rauhassa tarjontaa ja miettiä jatkoa.

Loppukevennykseksi vielä sanottakoon, että luin opiskeluaikana paljon Torey Haydenin kirjoja (siitä huolimatta, että kirjoittajan kirjoitustyyli ajoittain häiritsi minua suurestikin), ja tuolloin ajattelin, että ei kenenkään opettajan arki voi oikeasti olla tuollaista. Nyt sitten lueskelin yhtä kirjaa uudestaan toissaviikonloppuna, ja nyt lähinnä nauratti se, että kuinka väärässä sitä on voinut olla... Samassa luokassa opetan hyvin erilaisia oppilaita: oppilaita rikkinäisistä kodeista, hyväksikäytettyjä lapsia, hakattuja lapsia, huostaanotettuja lapsia, mutta myös lapsia rakastavista ja kaikkensa tekevistä kodeista – samalla olen luopunut omasta mustavalkoisesta ajattelustani huomattuani, että kaikki nämä vanhemmat kuitenkin rakastavat lapsiaan. Voimat vain loppuvat kesken. Olen opettanut vessassa käyntiä, pukemista, kenännauhojen sitomista, sitä, ettei toista oppilasta saa lyödä, olen opettanut puhumista, matematiikkaa, fysiikkaa ja omista tunteista puhumista sulassa sovussa. Toisaalta olen erotellut toisiaan hakkaavia, repiviä ja töniviä lapsia. Olen pidellyt toisen päälle käyvää lasta kiinni seinää vasten. Olen kuullut kaikki mahdolliset ja mahdottomat kirosanat. Minua on lyöty, minua on potkittu, minun päälleni on syljetty ja heitetty tavaroita. Olen ollut huora. Olen ollut äiti. Olen pitänyt itkevää, esiteini-ikäistä poikaa sylissä ja lohduttanut.

Eivät ne kirjat tainneet niin kaukana totuudesta ollakaan.

Noviisiopettajan hakusanat

Selailin tuossa itseäni huvittaen hakusanoja, joilla blogiin googlesta päädytään. Jos otan kymmenen suosituinta koko blogin olemassaolon ajalta, eivät tulokset ole yllättäviä: noviisiopettaja ja erityisluokanopettaja blogi ovat yleisimmät. Kolmantena tulee sitten vanhempainilta. Olen kirjoittanut postauksen ihan ensimmäisestä pitämästäni vanhempainillasta. Oli muuten jännä tilanne! Seuraavat hakusanat ovat taas ihan hyvin arvattavissa olevat noviisiopettajan ensimmäinen vuosi, noviisiopettaja blogi, erityisluokanopettaja noviisi, noviisiope ja noviisiopettajan ekavuosi. Kaikkien aikojen top kymppiin mahtuvat myös hakusanat kuvakommunikaatio ja Askeleittain. Näitä asioita olen hyvin kevyesti sivunnut odotellessani ensimmäistä vuottani opettajana (toukokuu 2011) ja aloitellessani ensimmäistä vuottani (syyskuu 2011).

Viimeksi kuluneen kuukauden kuukausikatsauksessa sitten noiden edellämainittujen lisäksi blogiini on päädytty hakusanoilla ensimmäinen päivä opettajana, miten siwa liittyy aleksanteri suureen ja ehkä omituisimpana - munaa vittuun. Huhhuh. Aloitetaan tuolta helpoimmasta. Ensimmäistä päivääni opettajana olen valoittanut vuotta myöhemmin mm. tässä merkinnässä. Ensimmäistä päivää olen tuoreeltaan kuvannut tässä merkinnässä ja ensimmäistä kouluviikkoa taasen tässä. Sitä, että kokeissa/tehtäväkirjoissa keskitytään turhaan nippelitietoon olen kritisoinut yhdessä postauksessa - mikä olisikaan oikeastaan hauskempaa, kuin se, että kotitehtäviä tekevät oppilaat päätyvät blogiini googlettamalla Siwaa ja Aleksanteri Suurta, kun olen tässä merkinnässä kirjoittanut, että "Tuon kirjan valmiskokeet perustuvat pitkälti ns. "nippelitiedolle" ja suuremmat kokonaisuudet jäävät kaukaisiksi. Kuka esimerkiksi muistaa googlettamatta, miten Aleksanteri Suuren elämään liittyivät sanat Siwa ja Gordion?". Munan laittaminen vittuun liittynee tämän "Ime munaa vitun ämmä" -postauksen otsikkoon, joka oli suora lainaus kyseiseltä koulupäivältä. Muuten täältä ei kyllä kyseisenlaista toimintaa löydy, sorry!

Viikkotasolla hakusanoja katsoessa löytyy muutamia uusia: en halua tehdä opettajan töitä, etsin mielekästä työtä sekä huoralle munaa. Eivät taida liittyä toisiinsa nämä haut, toivottavasti ;) Tuosta ekasta hakulöydöstä olin aika surullinen - mistä ne nyt tuollaisella hakusanalla mun luo löytävät? Mä haluan kyllä tehdä töitä opettajana! Mielekästä työtäkin tämä on. Opeopiskelijoiden kesätyömahdollisuuksista kirjoittelin viime kesänä postauksen, joka ei ole kyllä kovin hyödyllinen, lähinnä itsestäänselvyyksiä siinä toistelen. Se löytyy täältä, jos sille haluaa aikaansa käyttää. Huorat ja munat liittyvät varmaan tuossa kuukausikatsauksesta löytyvään postaukseen, - kumpiakaan ei tästä blogista kyllä löydy. Huorittelua kyllä.

Päivätasolla blogiini on tultu hakusanoilla opettajan kesätyöt ja riittämättömyyden tunne opettajana. Opettajien kesätöistä en tiedä mitään, mutta riittämättömyyden tunteesta paljonkin. Koko blogi käsittelee kipuiluani tämän asian suhteen, joten en linkkaa mitään tiettyä postausta tähän.

Sellaisilla hakusanoilla meille tullaan, mites teille? 

Kevätlukukausi korkattu!

Mukavaa ja innostavaa vuotta 2013 kaikille!

Me palasimme arkeen ja töihin jo keskiviikkona – suoraan sanottuna loma oli aivan liian lyhyt eikä riittänyt palautumiseen. Nukui loman loppuun asti 12-14 tuntia vuorokaudesta, joka tuntuu ihan uskomattomalta määrältä. Nyt kun olen yrittänyt palautua takaisin nukkumaan normaalia 7-8 tuntia yössä, olen äärettömän väsynyt. Onneksi tynkäviikon jälkeen viikonloppukin tulee nopeasti.

Aamulla on ollut omituista huomata, että maailma ei kaadukaan, vaikka tulen töihin vasta vähän ennen kahdeksaa. Normaalisti olen tullut töihin vähän ennen seitsemää tai hieman seitsemän jälkeen, jotta olen aamulla saanut tehtyä niitä hommia, joita en muuten kerkeä. Tähän kun lisää sen, että minulla on joka päivä opetusta kahteen ja töissä menee sitten kuitenkin kolmeen-neljään iltapäivällä, ovat työviikot automaattisesti venähtäneet liian pitkiksi. Nyt sitten olen päättänyt sen lisäksi, että vähennän työtehtäviäni, vähentää myös työtuntejani. Pidän niistä kirjaa ja yritän saada työviikot pysymään noin neljässäkymmenessä tunnissa. Vaatii taas uuden opettelua, mutta on oman elämisen kannalta oleellista.

Palaan varmaan siinä vaiheessa, kun energiataso nousee, takaisin siihen, että tulen koululle aikaisemmin aamulla. Olen tykännyt siitä, että aamulla olen saanut jotain tehtyä jo ennen kuin oppilaat tulevat. En tykkää tehdä asioita kiireessä (tämä on kai minun periongelmani näin opettajana), joten myös se, että kun oppilaat tulevat, minulla on selvät sävelet päivän kulusta, on helpottanut työpäivän kaaosta. Mutta nyt otan kaiken irti siitä, että minulla on mahdollisuus aamulla  nukkua ylimääräinen puolituntinen.

Kevätlukukauden alku ei aiheuttanut meillä oikeastaan minkäänlaista kaaosta luokassa. Tein marras-joulukuun niin tehokkaasti töitä sen puolesta, että minun seuraajallani olisi edes hiukan inhimilliset olot aloittaa täällä, että siinä samalla loin niitä myös itselleni, kun jäinkin tänne. Nyt siis resurssia on jonkin verran enemmän ja luokan sisällä vaikuttaneita jännityksiä on purettu oppilaiden sijoittelulla. Tilanne on helpottanut niin paljon, että ensimmäisen työpäivän jälkeen oli epätodellinen olo. Ja se epätodellinen olo johtui siitä, että minulla oli mukavaa töissä. Uskomaton ja ihana tunne.

Siitä huomaan, että en ole syksystä todellakaan vielä palautunut, että en osaa ottaa nyt iloa irti siitä, että luokassa on rauhallista. En innostu opettamaan ja tekemään tunneilla kaikkia niitä asioita, joita aiemmin ei voitu tehdä ihan vain sen takia, että kaikki aika meni siihen, että oppilaat pidettiin irti toistensa päältä ja ärsyttämästä toisiaan. Nyt sitten olisi aika opettaa ja tehdä tunnilla erilaisia asioita, olen niin väsähtänyt, että en saa mitään tehtyä. Tai siis, kyllähän me tehdään nyt hommia ja oppilaat nauttivat siitä, että nyt voidaan avata kirjat ja tehdä tehtäviä ilman hirveää härdelliä, mutta ei me mitään pedagogisesti hirveän hienoa tehdä. Mutta ehkä tässä jossain vaiheessa, kun tämän tilanteen oikeasti tajuaa...

Mutta kevättä ja valoa kohti mennään, kyllä tämä tästä lähtee sujumaan tämä kevätlukukausi. Jännä on myös ajatella sitä, ettei yhtään tiedä, missä sitä on ensi syksynä töissä.