Ensimmäistä kertaa omassa luokassa. Tulin tänään siivoilemaan ja järjestelemään, mutta ilokseni sain huomata, että joku ihana (edellinen opettaja? kouluohjaaja?) oli tehnyt sen minun puolestani. Nyt tarvitsee siis ainoastaan laittaa omat tavarat paikoilleen ja miettiä, mitä tänne vielä haluaa tuoda. Hivenen erilainen tilanne kuin kaksi vuotta sitten, jolloin vietin 4 kokonaista päivää raivaten luokkaa siihen kuntoon, että sinne mahtuu oppilaita sisälle.
Yllätys oli siis melkoinen, mutta ehdottomasti positiivinen. Kyllä tämä taas tästä. Toivottavasti.
Kesän aikana olen seilannut tunnetilasta toiseen. Välillä olen ollut valmis uskomaan sen, mitä moni kokeneempi on sanonut: työ muuttuu helpommaksi ja siinä on vähemmän kiinni, kun kokemusta tulee. Toisaalla olen sitten jo pohtinut uudelleenkouluttautumista johonkin ihan toiseen ammattiin. Ehkä minusta ei sittenkään vain ole erityisopettajaksi? Ehkä työssäuupumiseni kertoo siitä, että olen täysin väärällä alalla? Toisaalta jo vanhan työpaikan avainten palauttaminen pois kevensi oloa huomattavasti - ehkä minä en vain ollut oikea erityisopettaja siihen paikkaan, ehkä minulle on jossain muualla sopivampi paikka?
En tiedä. Nyt tiedän vain sen, että uusi lukuvuosi kolkuttaa jo ovella ja minä otan sen vastaan. Siinä kunnossa, missä olen, niillä voimavaroilla, mitä minulla on. Ihan vain minuna itsenäni, en superihmisenä enkä superopena.
Ja senkin tiedän, että tavalla tai toisella blogi jatkaa. Kiitos kaikille kommenteistanne kesän aikana, ne on huolella luettu ja mietitty. Ihanaa, kun jaksatte olla kiinnostuneita!
