Nyt on ollut sellainen työviikko, että huhhuh! (Ei, nyt en löydä mitään ilmaisuarvoltaan voimakkaampaa sanaa tähän.) Onneksi huomenna on tämän viikon viimeinen päivä, muuten voisi alkaa itkettää. Tai okei, on jo itkettänyt, mutta suuremmilta ahdistuskohtauksilta olen kuitenkin onneksi välttynyt. Työasiat pystyn joten kuten unohtamaan kun lähden kotiin (siis siihen saakka, kunnes joku jotain niistä kysäisee), se on positiivista. Negatiivista sitten taas on oppilaiden ja vanhempien käytös ja se, että se nyt sitten läjääntyy kaikki tähän kouluvuoden viimeiseen rutistukseen, jossa olisi muutakin tekemistä. Nyt on ollut pinna kireällä, ja se taas aiheuttaa sitä, että muillakin pinna kiristyy turhaan. Eli ensi vuotta ajatellen ostoslistalla on siis iso kasa hermoja, niitä tarvittaisiin extrana!
Olemme taas kerran peranneet erään oppilaan tilannetta pala palalta. Tilanne on hankala, koska siihen liittyy kiusaamista, mutta myös molempiin suuntiin kulkevaa härnäämistä. Toisaalta oppilas on luokassa selvästi yksinäinen ja voi huonosti. Tänään lopulta saimme tilanteeseen tehtyä läpimurron, kun tuntuu, että saimme mietittyä järkeviä ratkaisumalleja ensi vuodelle. Aina se ilmeisin ratkaisu ei ole paras, eikä välttämättä edes mahdollinen ratkaisu. Toivottavasti tilanne nyt pääsee etenemään suunnitelmamme mukaisesti ja ensi syksy siitä helpottaa.
Noin muuten olen taas palloitellut lastensuojeluilmoituksen tekemiseen liittyviä tunteita ja ajatuksia. Se kynnys, millä lastensuojeluun otetaan yhteyttä on henkilökohtainen tietysti jokaisella, mutta toisaalta myös lait määrittelevät niitä tilanteita, joillon se askel on otettava. Itse koen (niin kuin varmaan useimmat opettajat) lastensuojeluilmoituksen erittäin hankalaksi aiheeksi. Tässä työssä sen kanssa kuitenkin pitää olla tekemisissä varsin usein. Nyt olenkin sitten taas kerran pallotellut eri ihmisten kanssa käymieni keskustelujen pohjalta ajatuksia lastensuojeluilmoituksien tekemisestä. Enkä edelleenkään ole ihan varma, miten itse tilanteesta (tai oikeastaan tilanteista) ajattelen. Jatkan siis pohdintoja.
Arviointeja olen hiljalleen aloitellut tämän kevään osalta. On se vaikeaa ja ikävää puuhaa! Onneksi on myös muita aikuisia tässä mun kanssa näitä juttuja pähkäämässä. Toinen erityisen ikävä homma on noiden opettajien, jotka on opettaneet mun oppilaita, arviointejen kerääminen kokoon. Huhhuh sitäkin juoksentelua...
Nyt sitten palaveriin ja jos sitä joskus pääsisi lähtemään pois koulultakin. Mukavaa helatorstaita kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti