Uusi, mukavantuntuinen ja kiinnostava työpaikka on nyt löydetty. Jos en ole huomaamattani rötöstellyt viimeisen kahden vuoden aikana ja terveyteni soveltuu edelleen opettamiseen, aloitan 1.8.2013 uudessa virassa koeajalla. Koeajan pituus on kuusi kuukautta. Otin virkavapaata nykyisestä työstäni ensi lukuvuodeksi, katostaan sitten ensi keväänä tilannetta uudestaan.
Olo on helpottunut ja tyhjä. Itku meinaa välillä tulla omassa luokassa oppilaiden kanssa touhutessa, kun tajuaa, että päiviä ei juuri enää ole jäljellä. Tämä luokka oli kuitenkin se minun ensimmäiseni. Olen oppinut kahdessa vuodessa älyttömän paljon. Opettamisesta, opettajana olemisesta ja ennen kaikkea itsestäni. Omia arvoja ja ajatuksia on tarvinut peilata milloin minkäkin tapahtuman lävitse.
Tuntuu kamalalta lähteä, mutta vielä kamalammalta tuntuu ajatus jäämisestä. Niin moni asia on mennyt pieleen, niin monta kertaa pallo on tiputettu silloin, kun sitä ei olisi missään nimessä saanut tiputtaa. Onneksi en ole kuitenkaan ollut yksin - maailman parhaan työparin kanssa tästä kaikesta on kuitenkin selvitty. Ja kaikista eniten hänen takiaan jää myös haikeus. En usko, että kohtalo voi koskaan arpoa minun kohdalleni toista näin loistavaa työkaveria ja tosiystävää. No, onneksi ystävyys säilyy vaikka työkaveruus päättyy.
Muutos jännittää, totta kai. Mutta en ole kauhuissani, niin kuin kaksi vuotta sitten. Nyt minä ainakin tiedän, mitä pahimmillaan voi olla vastassa.
Blogin jatko mietityttää edelleen.
Onneksi olkoon, toivottavasti jatkat blogisi pitämistä
VastaaPoistaonnea ratkaisuun.
VastaaPoistaonko uusi paikka kuinka samanlainen kuin vanha? vai onko haasteet kovin uudenlaisia?
Onnea uudesta työstä! Kerro vähän millainen uusi paikka on :) Joudutko muuttamaan jne
VastaaPoistaHauskaa vappua!!
Onnea uuden työn johdosta! Minäkin toivon blogille jatkoa, jos vain jaksat sitä edelleen pitää.
VastaaPoistaPaljon onnea! Ei sitä tiedä vaikka kuinka huippupaikka olisi kyseessä. :) Minäkin mielelläni luen blogiasi, mutta ymmärrän jos et halua/koe mielekkääksi jatkaa. Kuulumisiasi olisi kuitenkin mukava välillä kuulla!
VastaaPoistaHei.
VastaaPoistaPäädyin blogisi sivuille viime syksynä etsiessäni tietoa NOPE-koulutuksista. Monta kertaa olen meinannut kommentoida tai vastata, mutta en ole jotenkin löytänyt oikeita sanoja. Olen luokanopettaja ja takana noin neljä työvuotta. Luokallani on ollut aina erityisiä tyyppejä ja tälläkin hetkellä minulla on integroitu ekaluokka, jonka tuen tarve on lähinnä tunnetaidoissa ja haastavassa käyttäytymisessä.
Kylmät väreet menivät pitkin selkäpiitäni, kun aloin lukea blogiasi. Viime vuoden olin erityisluokanopettajana pienryhmässä, jossa oli laajoja kommunkoinnin pulmia, laajoja oppimisen pulmia ja erittäin haastavaa käyttäytymistä. Sairastuin työuupumukseen. En syönyt, en nukkunut, en jaksanut liikkua, en jaksanut nähdä ketään. Töissä kestin rajun psyykkisen paineen ja klaarasin. Kotona olin itkuinen ja kannoin mukanani rajuja fyysisiä stressioireita. Olin ihan kauhuissani, kun tajusin, että olen masentunut. Kun tajusin, että en jaksa. Kun tajusin, että systeemi ympärillä on mätä ja resursseja ei vain ole riittävästi. Kun tajusin, että joudun päivittäin tekemään asioita, jotka ovat vastoin periaatteitani. Yritin ajatella positiivisesti. Mutta todellisuudessa laskin minuutteja työpäivän loppumiseen, päiviä viikonloppuihin ja lomiin. Hoidin työni olosuhteisiin nähden hyvin, mutta olin niin ahdistunut, etten nauttinut mistään. Olin pätkän myös sairaslomalla, mutta se ei oikein auttanut, kun ajatus töihin palaamisesta oli koko ajan mielessä. Tiedän niin ajatukset, joita olet mielessäsi pyöritellyt! Sinnini ei antanut periksi, että olisin irtisanoutunut kesken vuoden, mutta sitäkin harkitsin.
Minun onneni oli, että olin sijaisena. Minun oli helppo lähteä. Olin niin helpottunut, kun kesä alkoi. En olisi ikinä uskonut, että vuosi voi olla niin PITKÄ. Keväällä ajattelin, että en ikinä tahdo enää töihin. Niin tuli kuitenkin syksy, uusi lukuvuosi ja uusi työpaikka. Uudet haasteet. Olin varovaisen innostunut.
Haasteita riitti ja samalla kun työt alkoivat, alkoivat samat fyysiset stressioireet. En ollut tajunnut, kuinka syvälle mieleen ja kehoon edellinen työvuosi oli piirtynyt. Kannoin koko vuoden painotaakkaa edelleen kehossani. Pikku hiljaa se on tämän vuoden aikana helpottunut ja olen toipunut. Nautin työstäni, nautin elämästäni ja oloni on kevyt.
Mitä opin? Ikinä, ikinä en enää suostu samanlaiseen. Enkä ikinä olisi uskonut, kuinka nopeasti voi palaa loppuun. Enkä olisi ikinä uskonut, kuinka kauan kestää toipua. Onnittelen sinua, että lähdet pois! Mikään työ ei ole sen arvoista, että kadottaa itsensä, työnilon ja elämänhalun. Kukaan muu ei suojele sinua, kuin sinä itse. Sinä olet nuori, taitava, ammattitaitoinen ja välittävä opettaja. Sinulla ole sitä elämänkokemusta, mitä kymmeniä vuosia töissä olleilla on, eikä sinulla tarvitse sitä noilla työvuosilla ollakaan. Sinulla on oikeus löytää oma paikkasi ja nauttia työstäsi, eikä työ saa hallita koko elämää, vaikka siihen intohimoisesti suhtautuisikin.
Toivon, että uusi työsi tuo mukanaan hyvää. Olisi myös tosi kiva kuulla, mitä sinulle kuuluu syksyllä!