Loppu

Nyt alan uhkaavasti lähestyä sitä hetkeä, kun loppu koittaa. Ei mun työurani loppu (toivottavasti), mutta mun jaksamisen loppu. Tänään rehtori nappasi mut mukaansa luokasta välitunnilla (en tänäänkään ehtinyt yhdelläkään välitunnilla opehuoneeseen) ja pyysi juttelemaan. Mun väsynyt olemukseni on kuulemma herättänyt opettajakunnan kesken arvailuja siitä, että en kohta enää jaksa. Mikä sinänsä pitää rotinsa, mutta hieman ihmetyttää, että kuinka väsyneeltä mä oikein näytän, kun ihmiset, jotka oon tavannut ensimmäisen kerran kuukausi sitten, huomaavat mun väsymykseni. Rehtori antoi kaksi vaihtoehtoa: a.) sairausloma ja b.) työtahdin huomattava vähentäminen. Minä valitsin tuon vaihtoehdon B, ja näin rehtorin kannustamana lähdin työpaikalta tänään jo ennen kahta (!), ensimmäistä kertaa koko syksynä.

Iltapäivän olenkin sitten nukkunut. Ja itkenyt, kun väsyttää niin paljon. On se ihan käsittämätöntä, miten yhden ihmisen kanssa hankaavat välit yhdistettynä muutenkin rankkaan työhön vievät voimat ihan täysin.

Onneksi on jo keskiviikko.