sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

"Kai sitä vois jo mennä töihinkin...?"

Musta tuntuu, että riittävän pitkän loman tunnistaa siitä, että ehtii tulla sellainen olo, että töihin voisi jo mennä. Työvelvollisuudet kutsuvat mua kahden viikon päästä, ja tällä viikolla on ensimmäisiä kertoja ollut sellainen olo, että voisihan sinne olla ihan mukava jo mennä. Tosin tunnehan muuttuu varmaan heti parin päivän jälkeen sellaiseksi, että olisi kyllä kovin kiva olla lomalla ;) Ensi viikon aion viettää vielä ihan muissa kuin työtunnelmissa, mutta sitten seuraavalla viikolla menen loppuviikosta jo taas järjestelemään luokkaani. On ollut vähän ikävä sinnekin. 

Eniten on kuitenkin ollut ikävä mun työpariani. Ollaan nähty muutaman kerran nyt kesän aikana, mutta molemmilla on tietysti omat menot, niin on jäänyt nyt lähiaikoina se. Onneksi kohta taas saadaan katsella toisen naamaa joka päivä, ei ehdi tulla ikävä.

Kesän aikana olen pohtinut mun työuraani ensi lukuvuoden jälkeen. Ensi vuoden työskentelen siis varmasti tuolla koulussa, jossa olin viime vuodenkin. Monien asioiden pitää kuitenkin muuttua, jotta jatkan siellä sitten vielä seuraavanakin vuonna. Osa niistä liittyy erityisopetuksen järjestämiseen meidän koulussa (ja kunnassakin), osa taas siihen, millainen olo mulla itselläni on töissä. Viime vuoden voin pitkälti pahoin, toista samanlaista työvuotta en halua kokea. En olisi ensi vuottakaan jatkanut tuolla, ellei olisi tuota työparia. Työskentely sujui viime keväänä meidän luokassa niin hyvin, että en oikeastaan koko opiskeluaikanani päässyt missään luokassa näkemään vastaavaa synkkaamista. Ja näkemistä parempaa on tietenkin sen kokeminen itse.

Huomenna muuten selviää tuleeko musta hevosenomistaja, pitäkää peukkuja! 


4 kommenttia:

  1. Erityisopettajista on niin huutava pula, että en jäisi yhtään katselemaan sellaista meininkiä, joka ei miellytä. Jos on huono olo, niin vaihda paikkaa :). Onnea hevosenostoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä kun ei voi tietää, että toisessakaan koulussa tilanne on parempi. Mutta katsellaan miltä rupeaa näyttämään.

      Poista
  2. Minäkin olen sitä mieltä, että loma on tehnyt tehtävänsä silloin, kun tulee olo, että voisi oikeastaan jo palata töihin/kouluun. Koululaisena noin ehtikin käydä pitkien kesälomien ansiosta, mutta itse juuri kuukauden loman päättäneenä tunnen, että lomaa olisi tarvittu toinenkin kuukausi. No, ehkä tämä tästä. :)

    VastaaPoista
  3. Hei ja ensinnäkin kiitokset päiväni pelastamisesta! Täällä kirjoittelee ensimmäistä työvuottaan aloitteleva ja STRESSAAVA ope, joka huojentui helpotuksesta lukiessaan sinun kokemuksista ja tajusi, ettei suinkaan ole ainut yöuniaan menettänyt tapaus... Lueskelin vanhoja kirjoituksiasi ja ymmärsin, että teit huolellisesta suunnittelutyötä ennakkoon. Miten lähdit suunnittelemaan lukuvuotta? Itselläni on palikat vielä aika hakusessa.. Tuntuu, ettei okl:ssä opituista tuntisuunnitelmalomakkeiden raapustamisesta ole ollenkaan hyötyä, kun pitäisi saada aikaan laajempia jaksokokonaisuuksia.. Kiitos todella paljon blogistasi ja tsemppiä alkavaan lukuvuoteen!!!! -Elina-

    VastaaPoista