"Mites Noviisiopettaja, miten sä ottaisit sen, jos sulle tuliskin yksi uusi oppilas?"

Vastaus oli: huonosti. Hetken päästä suostuin lievittämään sitä sanomalla, että jos ei mitään muuta mahdollisuutta ole, pitää sitä sitten miettiä. Mutta rauhassa. Niin että istutaan alas ja pohditaan tilannetta niin yksittäisen oppilaan kuin luokan dynamiikan kannalta. Ajan kanssa, ei hätiköiden.

Luokassani on tänä vuonna "vain" kahdeksan oppilasta. Viime vuonna aloitimme samoin kahdeksalla ja keväällä päätimme kymmenen oppilaan kanssa. Koko viime vuoden luokassamme oli myös kaksi avustajaa. Tänä vuonna on vain yksi. Tuntuu, että koulun johdolta ja oppilashuoltoryhmältä unohtuu jatkuvasti, että meidän luokasta on vähennetty yksi aikuinen. Samalla integraatiotuntejen määrää on lisätty jälleen ja integraatioihin tarvitaan ohjaaja mukaan. Eli minun luokkani ohjaajaresurssi on romahtanut sitten viime vuoden. Oppilaat, jotka tottuivat saamaan viime vuonna palautetta ja huomiota paljon, saavat sitä nyt vähemmän. Ja reagoivat siihen.

Käyttäytymisen pulmat ovat selvästi lisääntyneet tänä vuonna. Se johtuu niin oppilasaineksessa tapahtuneesta muutoksesta kuin myös siitä, että kemiat eivät vain kohtaa muutamalla oppilaalla keskenään. Yksi kiusaaja-kiusattu -pari löytyy. Omien tunteiden hallintaan tarvitsee moni oppilas apua, ja kun nyt tuntuu, ettei oikein ehdi kuin sammutella alkavia paloja, jää paljon näitä taitoja opettelematta.

Tämän lisäksi pitäisi koko ajan edetä opetussuunnitelman tahdissa. Koko ajan korostetaan, että me emme ole erityisluokka, meillä noudatetaan normaalia OPSia. Ja sitä sitten noudatetaan parhaamme mukaan. Voitte ehkä kuvitella, kuinka paljon tärkeistä aiheista ehdimme käydä, kun ns. normaaliluokassakin aika meinaa loppua kesken - meillä taidot ovat heikommat ja kaikkeen muuhun (mm. siihen, että omalla paikalla istutaan ilman toisen lyömistä, haukkumista tai yleistä huutelua) menee enemmän aikaa.

Välillä turhauttaa. Paljon. Olen parin viimeisen viikon aikana miettinyt, että onko tämä minun ammattini ollenkaan. Turhaudun siihen, kun en repeä tarpeeksi moneen paikkaan ja oppilaat eivät jätä toisiaan rauhaan. Sitten taas toisena hetkenä muistan, että kyllähän mä pidän näistä oppilaista ja kyllä mä pohjimmiltani pidän tästä työstä myös paljon. Rutiinit eivät vain ole vakiintuneet ja turhaan säätämiseen menee paljon aikaa.

Eli kyllä, tässä tilanteessa ottaisin lisäoppilaan tulemisen huonosti. Katsotaan kuinka käy.