Ihan ensimmäiseksi kerron, että olen taas kerran miettinyt koko blogin lopettamista. Mun blogissa käy tällä hetkellä 100-200 kävijää päivässä, ja se tuntuu tosi hurjalta, koska en mainosta blogiani missään ja oikeastaan kukaan mun lähipiiristäni ei tiedä blogista, eli 95% kävijöistä on minulle tuntemattomia. On sellainen olo, että miksi mä kirjoitan nämä mun epäonnistumiset ylös? Entä jos joku tunnistaa? Olen yrittänyt pitää selkeää linjaa sen suhteen, mitä kirjoitan ja mitä en blogiini, ja kaiken takana pystyn kyllä seisomaan, jos joskus "paljastun". Toisaalta olen myös muutellut sieltä ja täältä faktoja ihan vain sen takia, että tunnistaminen ei olisi ihan niin lastenleikkiä.
Näiden pohdintojeni kautta olen taas kerran löytänyt sen asian ääreen, mikä mut sai silloin 1,5 vuotta sitten aloittamaan tämän blogin. Mun on pakko saada prosessoida näitä asioita, ja kirjoittaminen on aina ollut mulle se paras keino tähän. Nyt on rinnalle tullut myös tuon minun ihanan työparini kanssa keskustelu, kun voidaan puhua asioista ihan niiden oikeilla nimillä kun molemmat tiedetään, mistä on kse. Tämä blogi on kuitenkin mukana ajatuksissani ja helpottaa jäsentämään mietteitäni. Ihan vielä en siis ainakaan ole lopettamassa.
Mutta haluaisin kysyä teiltä lukijoilta jotain. Mistä olette löytäneet tänne? Miksi luette tätä blogia? Olisi mielenkiintoista kuulla vastauksianne. Tiedän, että kommenttien kirjoittaminen on työlästä ja olen laiska niitä itsekin kirjoittamaan. Mutta jos viitsit ja jaksat, niin kuittaapa tuonne kommenttilaatikkoon jotain. Ihan pelkästään kirjoittajan mielenkiintoa tyydyttämään. Kommentit menevät edelleen esitarkastuksen kautta näytille, eli eivät ilmesty sinne heti.
--
Nyt olen syyslomalla. Mutta kuten huomaatte, en ole oikein irrottautunut syyslomalle aidosti. Olen yrittänyt tehdä kaikkea muuta, käynyt tallilla ja koirien kanssa pihalla, nähnyt ystäviä ja puuhaillut kaikkea mahdollista. Mutta irrottautuminen ei nyt vain onnistu. Nukkunut olen sentään aamuisin pitkään, eli univelat alkavat olla nyt kuitattuna.
Töistä irrottautumisen vaikeuteen on vaikuttanut varmasti kaiken kaikkiaan todella vaikea syksy ja muutaman oppilaan pari viikkoa ennen syyslomaa kärjistynyt tilanne aiheutti sen, että viikot ennen syyslomaa olivat aika karmaisevat. Tein, mitä minun oli tehtävä ja otin yhteyttä eri tahoihin, ja otin vastaan sen, mitä vanhemmilla oli sanottavaa näistä minun toimistani. Pystyn kuitenkin seisomaan sen takana, mitä tein. Jotenkin vasta kun selitimme ohjaajan kanssa oppilashuoltoryhmässä millaista oleminen on meidän luokassa nyt (koko ajan silmät selässä, tilanteita ennakoiden, mitä mielikuvituksellisimpia lyömäaseita piilotellen ja kaikissa hetkissä varuillaan ollen) on, selvisi itsellekin aika selvästi, että ei se voi tällaista olla. Nyt on sitten tehty toimia, katsotaan johtavatko mihinkään.
Lisäksi jännittää se, miten arki lähtee taas syysloman jälkeen runnaamaan. Meille tulee kaksi uutta oppilasta, joista kummankaan tilanne ei ole ihan yksinkertainen. Lisäksi on odotettavissa tavallinen ruljanssi, kun kaikki hakevat paikkansa uudestaan uudessa tilanteessa. Enkä nyt tarkoita ainoastaan fyysistä pulpettien raahaamista edes takaisin uusien oppilaiden takia, vaan myös henkistä oman paikan hakua. Mikä on minun asemani nyt tässä uudessa kuvassa.
Tässä tämänkertaiset. Nyt yritän irrota takaisin syyslomalle vielä muutamaksi päiväksi.
itse en tarkalleen muista, kuinka tämän blogin aikoinaan löysin. veikkaisin, että googlettelemalla blogeja kouluelämässä työskentelystä. opiskelen itse luokanopettajaksi ja on äärimmäisen kiinnostavaa lukea aitoja asioita ja tapahtumia kentältä. kovasti kiinnostaisi jatkaa tutkintoa myös erityisopettajaksi/erityisluokanopettajaksi vielä tulevaisuudessa. :)
VastaaPoistaLöysin blogisi linkitettynä jonkun toisen blogiin, en enää muista kenen. Olen ollut 20 vuotta aineenopettajana enkä kyllä jaksaisi päiväkään työtäsi. Hattua nostan. Itse vaihtaisin työpaikkaa ja vikkelään, jos se vain on mahdollista. Jaksuja ja tsemppiä!
VastaaPoistaMä olen yhden erityisen äiti, joka alkoi kiinnostua erityisluokanopetajan "oudosta" työstä, kun omaa lasta pompoteltiin erityisluokasta toiseen ( mitä en todellakaan ymmärrä ...onneksi saimme stopin tilanteelle liian monen vuoden jälkeen. En siis ymmärrä enkä hyväksy lasten jaottelua). Googletin siis tietoa ja löysin tämänkin blogin.Jatka ihmeessä kirjoittelua!
VastaaPoistaOlen opettaja itsekin, ja blogeja on lukulistallani vaikka kuinka paljon. Kollegojen kirjoittamia löytyy kuitenkin harmittavan vähän. Etsiskelin siis joskus opeblogeja ihan varta vasten, ja tämä jäi haaviin.
VastaaPoistaYmmärrän kyllä ajatukset lopettamisesta - kirjoitan itsekin blogia, ja olen tietoisesti pitänyt työasiat kokonaan poissa sieltä (siksi tämäkin kommentti tulee nyt anonyymisti, ettei kukaan noin kolmesta lukijastani vain osaisi yhdistää minua ammattiini). On hankalaa jatkuvasti miettiä, tuliko ehkä puhuttua ohi suunsa. Silti toivon, että jaksaisit jatkaa kirjoittelua - epäloogista, tiedän! On vain hirmuisen antoisaa peilata omia kokemuksia koulun arjesta toisten vastaaviin (...ja toisinaan on itseruoskinnan keskellä myös lohdullista huomata, että ei muillakaan aina mene ihan putkeen :)
Minä päädyin tänne muistaakseni jonkin toisen blogin kautta. Olen lastentarhanopettaja ja tuleva erityis(lastentarhan)opettaja. Nyt opiskeluvaiheessa kauhistelen, kuinka koulutuksessa saadut tiedot ja taidot voivat riittää nk. laaja-alaisen erityisopettajan työhön, mihin myös saan pätevyyden, vaikka suuntaudun varhaiserityisopetukseen.
VastaaPoistaVoimia arvokkaaseen työhösi!
Hei! Löysin blogisi toisen blogin kautta, mutta en kyllä pysty muistamaan, kenen blogi se oli. Liityin lukijaks vasta vähän aikaa sitten ja sain nyt kahlattua kaikki tekstit läpi. ÄÄrimäisen mielenkiintosta reaalikoulumaailmaa ja siihen liittyvää pohdintaa. Kuten jo tonne johonkin aiempaan tekstiin kirjottelinkin, oon tällä hetkellä äitiyslomalla, mutta tehny erilaisia opettajansijaisuuksia jo 9 vuotta. Virallista koulutusta mulla ei ainakaan vielä oo, vaan yleinen kasvatustiede ja erkka pitkänä sivuaineena. Kovasti houkuttas erkkapuoli ja siihen sainkin vähän esimakua sijaistaessani laaja-alaisen äitiysloman ja toisen sairausloman. Oli aika opettavainen vuosi, koska niin moni asia tuli ekaa kertaa vastaan. Koulun opettajat kannustuvat mua kovasti pätevöitymään erkaks ja jossain vaiheessa se oliskin suunnitelmissa.
VastaaPoistaSulle on kyllä sattunu todella "rankka" luokka, mutta onneks sulla on siellä työpari, jonka kanssa on helppoa työskennellä ja sopia asioista. Kyllä tollasenkin oppilasmäärän kanssa sais olla kaks avustajaa, niin kaikille oppilaille riittäs apua ja tukee tarpeeks. Mut ne on nää resurssit, joista puhutaan joka paikassa. Kovasti tsemppiä!
Mielenkiinnolla oottelen seuraavaa postausta.
Minä löysin tänne Googlen kautta. Oma lapseni on erityisluokalla ja hänen opettajansa sattuu peräti olemaan pätevä erityisluokanopettaja. Googlailin joskus aiheesta tietoa ja löysin blogisi.
VastaaPoistaTekstejäsi on ollut mukava lukea. En voi kylliksi kiittää teitä kaikkia tekemästänne tärkeästä työstä! Työ ei ole helppoa, palkka ei ole kovinkaan kummoinen, ja silti te tuota työtä teette.
Lämpimät kiitokseni!
Olen löytänyt tämä blogin joko toisen blogin kautta tai googlaamalla opettajablogeja, en ole ihan varma. Opiskelen tällä hetkellä opettajan pedagogisissa (tosin aikuiskoulutukseen suuntautuen, mutta saan myös aineenopettajan pätevyyden), joten koulumaailma on alkanut kiinnostaa ammatillisesta näkökulmasta, vaikken tiedä tulenko opettajan tehtäviin välttämättä päätymään. Blogisi on todella avartava kurkistus koulumaailmaan ihan erilaisesta näkökulmasta kuin olen itse sitä koskaan päässyt katsomaan. Kiitos mielenkiintoisesta blogista ja kovasti tsemppiä loppusyksyn koitoksiin!
VastaaPoistaSamalla alalla olevana kirjoittamasi aiheet kiinnostavat. Jatka ihmeessä kirjoittamista, jos et tunne sitä liian työlääksi. Näistä pohdinnoistasi on apua varmasti monille muillekin! :)
VastaaPoistaVastavalmistuneena lastentarhanopettajana luen mielelläni ihmisten oikeita kokemuksia opetus- ja kasvatustyöstä sekä koulun että päivähoidon puolelta. En muista enää miten tänne blogiisi löysin tieni, saatoin opiskelijana googlailla ja etsiä jotain aiheeseen liittyvää ja päädyin sitten tänne. Ja onneksi päädyinkin! :)
VastaaPoistaluokanope täällä, etsiskelin joskus opeblogeja ja löydyin tänne. mielenkiintoista hommaa.
VastaaPoistaKonkarikollegasi täällä. Kait googlailin blogeja ja tänne löysin - en eksynyt, sillä blogissasi puhut rehellistä arkikieltä elävästä elämstä ja kuitenkin todella riittävän anonyymisti. Yleisesti blogeissa mua ärsyttää siirappimainen yli-ihana arjen kuvaus, sillä ei elämä sellaista useinkaan ole. Sinä kirjotat aidosti! Itse kerrot, että proessoit näitä asioita tätä kautta. Jatka ihmeessä!
VastaaPoistaItse olen ollut 20v luokanopettajana, tilanteessa, jossa yhä enemmän luokkaani tuli integraatioon erkkaoppilaita. Sille tielle läksin, että aloin erkkaa opiskella arvosana kerrallaan ja lopulta laaja-alaiset erkkaopen opinnot. Syy opintoihini oli myös se, että sitä kautta prosessoin arkitodellisuuttani ja hain vastauksia siihen keitä opetan ja ennenkaikkea miten heitä tulisi opettaa. Nyt pian 10 v erkkapuolella eri asteilla. Ja nautin - tosin en pienryhmässä nyt opeta (sellaisessa kuin sinä), mutta eräänlaisessa kyllä. Ja nautin siitä, että ihan aina ja joka päivä saan pohtia vastausta kysymykseen miten oppija oppii, mikä estää oppimisen ja miten saisin hänet oppimaan. Käsitykseni siitä, että yleensäkään voisi ajatella, että ope saa ryhmän oppimaan samoin menetelmin laidasta laitaan asiaa kuin asiaa ja vanhoin prujuin vuodesta toiseen on kärsinyt haaksirikon jo vuosikymmeniä sitten kohdallani. Kuitenkin näen ympärilläni opettajia, jotka niin luulevat voivansa opettaa. Ja ihan karseinta mielestäni on se, että vielä ope luulee opettaneensa, kun on saanut kaikki asiat 'läpikäytyä' ja ops:n kahlattua läpi. HUH!
Pohdinta, prosessointi ja reflektio ovat välineet mennä eteenpäin. Kuitenkin tunnut olevan tilanteessa, että työ syö sinua nyt aikalailla. Siitä kertoo tuo postaus syyslomalta - et pääse irti. Mitä keinoja löydät tässä työpaikassa selvitä lukuvuosi loppuun? Itseäsikin sinun on kuunneltava ja muistettava. Ja vaikka kuinka teet isolla E:llä erkkaopen työtä, muista, että se on vain työtä. Myös isolla E:llä on sinulla oikeus ja irtipääseminen muuhun Elämään! Toivottavasti ymmärrät oikein kirjoitukseni nyt! Tsemppiä, pohdintaa ja keinojen miettimistä, sekä hyviä ja syviä prosessikeskusteluja reaalikollegasi ja toivottavasti myös meidän virtuaalikollegoiden kanssa!
Konkarikollega
Mä taidan kuuluu siihen vähemmistöön ,joka lukee tätä sen takia, että ymmärtää ystävänsä työstä vähän enemmän :)
VastaaPoistaLöysin blogisi viime vuonna, kun itse olin juuri aloittanut erityisopettajaopinnot. Tuolloin etsin googlettamalla erityisopettajan työtä koskevia blogeja. Toivon sinun jatkavan blogisi kirjoittamista. Piipahdan aina välillä blogissasi siinä toivossa, että sinulta olisi ilmestynyt uusi postaus :) Toivotan sinulle paljon voimia loppuvuotta varten!
VastaaPoistaIhan uusi lukija olen, ehdin vasta tuon viimeisen ja tämän bloggauksen lukea. Joku oli linkittänyt tämän hevostalli.netin sennupuolelle, kun siellä joku kyseli sennujen blogeja, ja sieltä tänne siis päädyin.
VastaaPoistaHei. Minäkin löysin paikalle googlaamalla opettaja-blogeja, opiskelen aineenopettajaksi sekä luokanopettajaksi. Upeaa miten rehellistä ja todellista tekstiä olet kirjoittanut! Tsemppiä sinulle!! -E
VastaaPoistaÄlä lopeta kirjoittamista! Itse löysin viime kesänä blogisi, kun etsiskelin googlesta opettajien (erityisesti nuorten) blogeja. Opiskelen luokanopettajaksi ja on todella mielenkiintoista lukea opetuksen arjestasi, koska se on aitoa, vaikkakin hyvin rankkaa sinulla. Mahtavaa kuitenkin, että pystyt jakamaan asioita lukijoittesi kanssa, sillä on muitakin, joita kiinnostavat ja askarruttavat samat asiat. Ja osalla meistä läpikäymäsi haasteet voivat olla vielä edessä. Paljon jaksamista työhösi!!
VastaaPoistaPäädyin blogiisi Apua, oon ope! - blogin kautta, jonne päädyin taas niinkin mielenkiintoisesti kuin googlaamalla: sosiogrammi :). Jäin lukemaan blogiasi ja täytyy sanoa, että muutamissa kohdissa tuntui kuin olisi lukenut omaa tekstiään. Eroavuutena se, että itse olen luokanopettaja. Ihan ensimmäinen työvuoteni meni kuitenkin käytännössä erityisluokanopettajana kahdeksan lapsen ryhmässä, johon päädyin joko "huonoa tuuriani", tai kuten sen nyt näen " hyvää tuuriani". Työvuosi oli todella rankka ja monet itkut tuli itkettyä ja tuntemuksiasi jaettua. Tulin, näin ja koin kyllä varmasti lähes kaiken, mitä tässä työssä voi nähdä pahimmillaan. Lopettaessani työni luokan kanssa tiesin kuitenkin, että minua tuskin enää kovinkaan pieni asia tässä työssä kaataa. Ensimmäisenä vuotenani tipahdin kovaa ja korkealta sieltä opiskelun luomasta illuusiosta jostakin kuusen kärjestä kiikkumasta realismin myötä katajaan roikkumaan. Mutta vahva minusta tuli, kuten huomaan tapahtuvan varmasti sinullekin!
VastaaPoistaNyt käynnissä on neljäs työvuoteni. Otin täksi vuodeksi vastaan luokan, josta minua "varoiteltiin" jo työhaastattelussa ja taputeltiin olalle syksyn alussa: "Juu sulla on sitten tää hirviöluokka, heh heh onnea vaan." En tässä sen enempää kuvaile, miten raivostunut ylipäänsä olen kyseisenlaisesta ennakko-oletusten luomisesta, mutta nyt marraskuun alussa tiedän, että minullapa on koko koulun paras luokka. Raivostuttavan kielikuvallisesti ilmaisten: olen nimittäin " laittanut tuulemaan". Ensimmäinen työvuoteni kasvatti minusta opettajan, jolta ei keinot lopu ja joka ei suostu luovuttamaan. Erityisesti se avasi sydämeen paikan tälle työlle. Jos vastaan tulee iso musta seinä, mehän emme sitä kierrä, vaan menemme läpi!
Tiivistettynä tsemppiä ja jaksamista ja vaikeimpina hetkinä "otetaan vaan kokemuksena vastaan" eikö :) !
Olen luonteeltani melkoinen realisti, joskus jopa inho sellainen. Uskoin sijaisuuksian ja koulutuksen pohjalta tuntevani koulumaailman. Silti olin ja olen aidosti järkyttynyt käytössä olevista resursseista ja koulumaailman reaaliteeteista.
VastaaPoistaLuokassani on yli 25 oppilasta, joukossa erityisen tuen ja tehostetun tuen oppilaita. Oppilaista viidennes on S2-oppilaita. Suurimmalla osalla tunneista lisäkseni luokassa ei ole toista aikuista. Avustajatunteja on kolme.
Sanomattakin lienee selvää, että jo ennen syyslomaa jouduin tunnustamaan itselleni, etteivät omat voimavarat, taidot ja kädet riitä siihen, että kaikki saisivat tarvitsemaansa tukea. Se tuntui, tuntuu todella pahalta ja riittämättömältä.
Vasta muutaman hetken olen lukenut blogiasi enkä kaikkia tekstejä ole ehtinyt lukea. Blogi on kuitenkin ollut verraton apu ja voimavara omien rajojen hyväksymisprosessissa. Blogisi kautta olen saanut myöskin perspektiiviä omien ongelmatilanteiden käsittelyyn.
Löysin blogiisi googlettelemalla. Opettajien pitämiä blogeja löysin harmittavan vähän, mutta näissä muutamissa aktiivisissa on laatu kyllä korvannut sen :)
Löysin blogin hevostalli.netin sennupalstan kautta
VastaaPoista