Koen huonoa omaatuntoa niistä päivistä, jolloin en ole töissä. Tämä tarkoittaa siis sairaslomapäiviniäni. Viimeiseen asti vitkutan sairaslomalle jäämistä, yritän mennä töihin ja mietin siellä sitten, että eipä ollut taas järkevää. Kipeänä ja kiukkuisena (nämä kulkevat minulla käsi kädessä) töissä oleminen ei hyödytä oikein ketään - ei oppilaita eikä varsinkaan itseäni.
Ennen rehtorille soittamista tsemppaan itseäni ja yritän saada itseni erityisen selkärankaiseen mielentilaan - minulla on oikeus ja oikeastaan myös velvollisuus olla pois töistä silloin, kun olen sairas. Tartun puhelimeen ja soitan. Rehtori ottaa ilmoituksen hyvin vastaan ja käskee ehdottomasti jäämään kotiin. Sitten vietämme hetken aikaa panikoiden sitä, että kuka ihme sinne saadaan sijaistamaan, onko jotain erityisen tulenarkaa tänään ohjelmassa ja kuka oppilaista on ollut milläkin tuulella. Lopulta rehtori käskee minut nukkumaan. Tottelen kiltisti.
Varsinainen päänsärky alkaa vasta sitten, kun palaan töihin. Vaikka sen sodan ei kuuluisi minua kaivata, on pakka kuitenkin totaalisen sekaisin. Oppilaita on jouduttu erityisen paljon pistämään kesken päivän kotiin ja siirtämään muihin luokkiin rauhoittumaan. Tappeluita on ollut paljon, ensimmäinen päivä sairasloman jälkeen menee niiden selvittelyyn. Ohjaaja onneksi osaa luonnollisesti selvittää tilanteet luokassa niin kuin meillä on tapana, mutta silti selvittelyä riittää reilusti vielä seuraavallekin päivälle. Seuraamuksia, soittorallia koteihin ja erilaista palaveeraamista. Yksi oppilas reagoi minun poissaolooni aina erityisen rankasti, eikä koulunkäynnistä tunnu tulevan mitään silloin kun minä olen pois. En tiedä mistä tämä johtuu ja itselle tulee kamala olo, kun miettii sitä, mitä tuskaa se oma sairastuminen jostain syystä oppilaalle tuottaa. Sinänsä meidän luokan rutiinit kun rullaavat aika lailla samalla tavalla oli paikalla ketkä tahansa aikuiset, toimintatavoissa ei kamalasti ole eroja.
Luokka on niin voimakkaassa käymistilassa, että pienikin muutos räjäyttää heikon tasapainon silmille. Kaikki varmaan muistavat vähintään omasta lapsuudestaan sen, kuinka ihanaa oli kun tuli sijainen, jota pystyi höynäyttämään ja koko päivä meni villittelyyn? Meillä tämä ei kuitenkaan ole tästäkään kiinni - luokassa on aina aikuisia, jotka ovat lapsille tuttuja ja jotka tuntevat meidän rutiinit, eli "höynäytysmahdollisuuksia" ei juuri ole. Jostain syystä vain se palikkatalo hajoaa niin kovin vähästä.
Jää tässä sitten hyvillä mielin sairaslomalle. (Ja tiedän, tämä ei saa vaikuttaa siihen, jäänkö saikulle silloin kun olen sairas. Teen jatkuvasti töitä sen kanssa, että se ei vaikuttaisi. Vaikuttaa silti tällä hetkellä.)
Joskus arjen onnistuminen vaan on yhdestä ihmisestä riippuvaista. Se näkyy jopa päiväkodissa: (Ihan tavallisessa) ryhmässä on kolme aikuista, ja heistä yhden poissaolo saa lapset hyppimään seinille. Ja kun hoitaja viimein palaa töihin, koko lauma on hänessä kiinni kuin ujo lapsi äidissä.
VastaaPoistaNiin ja sairaat opettajat eivät kuulu kouluun sen enempää kuin sairaat oppilaatkaan!
Ehkäpä meillä opettajilla on tuo ongelma aika suuri - nimittäin se, että voinko jäädä sairaslomalle vai en, kun tietää, että oikeasti luokassa on heti opettajan kokoinen aukko. Ja mitä erityisempiä oppilaat ovat sen suurempi se aukko on, sillä turvallisen, tutun aikuisen läsnäolo on niin mielettömän tärkeää useille erityisistä. Kun omat lapseni olivat pienempiä ja tuskailin joskus puolikuntoisena sitä, että en voi jäädä töistä pois, kun siellä on sitä sun tätä niin tärkeää juuri tänään ja homma ei ilman minua toimi, sanoi yksi lapsukaisistani, että äiti, syttyykö sota tai kuoleeko joku, jos et töihin mene. Myönsin ettei kumpaakaan tapahdu, jolloin lapseni sanoi, sinä äiti jäät nyt kotiin sairastamaan! Toinen hyvä kysymys on noina vaikeina hetkinä meille opettajille, kun pohdimme olemmeko korvaamattomia se kysymys, että kun työnnät sormesi täyteen vesilasiin ja otat sen sieltä pois, jääkö siihen kolo? Jos jää, olet korvaamaton, mutta jos veden keskellä ei kuoppaa näy joku muukin ne hommat voi hoitaa! Olen tehnyt itse sekä oikeita että vääriä ratkaisuja miettiessäni sairastamistani ja sitä, missä menee saikkuraja. Viime talvena tein viisaan ratkaisun ja sairastin flunssaa ajoissa riittävästi - ja selvisin melko vähällä. Toisinaan, tyhmän sinnittelyn jälkeen, puolikunto-oloa on jatkunut vaikka kuinka kauan. Itselleni muistuttelen usein, hyvin usein, että muistapas, että työ on työtä, oma vointi ja kunto sekä muu elämä ovat sinun elämääsi ja työ yksi palanen siinä. Asioita pitää näköjään pitkänkin työuran varrella jatkuvasti pohtia. Sinulle noviisiopettaja sanon, että kun olet sairas, niin sairasta! Sijaisen hankinta ja saikkupäivien luokkatouhut hoitaa joku muu. Sinä astut sorvin ääreen sitten, kun olet terve ja siitä jatkat, missä ollaan. Sellaista on open elämä! Parempia vointeja sinulle!
VastaaPoistaLämpimin terkuin
konkarikollegasi
Mä oon kans sinnitelly töissä useemmankin kerran kipeenä. Jo kouluavustajavuotena olin sen verran tunnollinen, ettei omatunto sallinu mun jäädä sairastamaan kotiin, vaikka ois pitäny. En esimerkiks ollu ulkovalvojana, koska olo ei sitä sallinu, vaan tein muita juoksevia hommia sisällä sillä aikaa. Siks olinki kaikki lomat kipeenä.
VastaaPoistaOon seurannu jo monta vuotta eri koulujen opettajien työskentelyä ja omistautumista omalle työlle. Sama on tullu huomattua: monesti opettaja jää pois töistä vasta, kun on oikeesti pakko. Kuten sanoit, opettaja kokee olevansa korvaamaton ja aattelee myös sitä työmäärää, minkä joutuu tekemään miettiessään ohjeita sijaiselle ja mitä sitten onkaan vastassa, kun hän palaa takaisin töihin. Varsinki, jos on kyse loppuviikon päivistä (to, pe) ope ajattele sinnittelevänsä töissä ja sairastavansa sit viikonloppuna.
Kaikkien kannalta olis kuitenki järkevintä, et opettaja jäisi sairastamaan kotiin jo senkin takia, ettei tartuta turhaan muita. Kyllä ne siellä töissä selviää ilman suakin. Ei kannata olla liian tunnollinen. Se on ikävin opettajan ominaisuus ton sairastamisen kannalta. Parempi olla kerralla riittävän kauan pois, kun palata töihin ja muutaman päivän jälkeen jäädä uudestaan saikulle, kun tauti ei ollukaan vielä ohi.
Rohkeesti vaan pitää aatella itteensä ja omaa kuntoaan. Tsemppiä!
Ymmärrän todellakin tuskasi. Taitaa olla lähes jokaisen opettajan mielessä. Itse olen aineenopettaja alakoulussa ja minuun ei aina päde se, että kyllä joku muu hommat hoitaa. Sairasolopäivinä ei välttämättä vaan yksinkertaisesti oppilailla ole minun (eikä siis kenenkään sijaisen) tunteja, vaan kun minulla yleensä on ryhmätunnit, niin luokanope saa koko luokan hoidettavakseen. Kukaan ei ole mielissään - paitsi rehtori ja kunnan rahakirstun vartija. Kun näitä päiviä tulee kuitenkin jonkin verran, niin niska limassahan sitä työtä tehdään, jotta oppilaille saadaan vaadittu oppi perille kevääseen mennessä.
VastaaPoista