Viime vuoden loppupuolella, aika tarkasti joulun ja uuden vuoden välisenä aikana heräsin huomaamaan sen, että opiskeluni olivat oikeasti loppumassa lähiaikoina ja töitä pitäisi keksiä. Niinpä siis vuodenvaihteen jälkeen selasin monta kertaa päivässä työvoimatoimiston sivujen uudet työpaikat. Valitsin paikkakunnan, johon päätin rakentaa elämäni seuraavasta syksystä alkaen. Tämän jälkeen laitoin hain järjestelmällisesti lähes kaikkia erityisluokanopettajan ja laaja-alaisen erityisopettajan paikkoja noin 50 kilometrin säteellä tuosta kaupungista. Jätin hakematta ainoastaan niihin luokkiin, joiden oppilaskunta koostui ainoastaan kehitysvammaisista tai autisteista - en kokenut, että minulla on näissä luokissa opettavalta opettajalta vaadittavia taitoja. Hakemuksia pistin yhteensä parikymmentä, ja hetken päästä alkoi myös haastattelukutsuja tulemaan. Ehdin käydä yhteensä kolmessa haastattelussa.
Ensimmäistä haastattelua jännitin aivan kamalasti. Ei se olo niissä myöhemmissäkään mitenkään erityisen rentoutunut ollut, mutta tuolla kertaa meinasin oksentaa koulun parkkipaikalle. Haastattelu oli kuitenkin kokemuksena todella positiivinen - vaikka meillä ei selvästi ollut rehtorin kanssa ollenkaan samanlaiset näkökulmat erityisopetukseen, oli mukava jutustella. Tiesin jo haastattelusta lähtiessäni kuitenkin, että tuskin viihtyisin tuossa koulussa. Valinta ei siis osunut minuun tuon paikan kohdalla.
Järjestyksessä toinen haastatteluista oli aika erikoinen. Meillä oli (jälleen) hyvin erilaiset näkemykset erityisopetuksen luonteesta rehtorin kanssa, ja saimme jopa hieman kinaa aikaiseksi, kun minä en suostunut myöntämään, että olen valinnut lähtökohtaisesti vaikeamman ammatin itselleni kuin luokanopettajat. En suostunu myöntämään sitä, koska en aidosti näe asiaa niin! Työtehtävä on jonkin verran erilainen, mutta hyvin paljon myös samanlainen erityisopettajalla ja luokanopettajalla. Oppilaita molemmissa ammateissa kohdataan työkseen, ja ongelmia ja vahvuuksia on sekä niillä oppilailla, jotka ovat yleisopetuksessa, kuin niillä, jotka ovat erityisopetuksessa. Haastattelu oli aika takkuamista, enkä voinut välttyä siltä tunteelta, että tähän tehtävään toivottiin kokeneempaa opettajaa, jota Siperia olisi opettanut minua enemmän. Sellaista tyyppiä, jonka nenä on jo pyyhitty, ja jonka jalat ovat tiukemmin maassa kuin minulla. Sellaista, josta "ylimääräinen" ideologia on varissut jo pois. Olisin sellaista mahdollisesti osannut esittää, mutta en halunnut. Minulle luvattiin laittaa tekstari seuraavalla viikolla siitä, kuinka kävi ;) Sainkin seuraavalla viikolla tekstarin, jossa kerrottiin, että virka menee uudestaan hakuun. Ylläri.
Kolmas haastattelu oli sellainen, että siitä jäi yksinkertaisen hyvä mieli. Juttelimme miltei pari tuntia valitsijoiden kanssa erityisopetuksen strategiasta, erityisopetuksen suhteesta yleisopetukseen, inkluusiosta ja koulumaailmasta noin yleensä. Poistuin haastattelusta hymy huulilla, ja totesin perheelleni, että tuonne minä haluaisin töihin.
Seuraavalla viikolla tulikin sitten soitto, että minut on valittu juuri tuonne kouluun, jonne halusinkin, erityisluokanopettajaksi. Fiilis oli uskomaton, kun työpaikkaa tarjottiin jo ennen valmistumista ja käytännössä nollatyökokemuksella (opetustöistä). Nyt sitten pitää vain odotella, että se Siperia opettaa ;) Tuolta kakkoshaastattelustakin soiteltiin vielä keväällä perään, olisi ollut sielläkin kuitenkin kai kiinnostusta palkkaamiseen. Ilmoitin sinne, että olen jo saanut paikan. Myös haastattelukutsuja on tippunut nyt tuon yhden paikan saamisen jälkeen - niistä kaikista olen kieltäytynyt, kyllä tämä nyt on se suunta, johon ensi vuonna mennään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti