"Oletko nyt levännyt?" on ollut yleinen kysymys viimeisen viikon aikana. Vastaus on varmaankin "Kyllä ja en". Olen tyytyväinen siihen, kuinka hyvin olen onnistunut jättämään työasiat työpaikalle - oppilaat eivät ole olleet mielessä kuin silloin, kun olen törmännyt joihinkin työpapereihin, joita en ole muistanut piilottaa itseltäni tai oppilaiden vanhempiin (onneksi vain kaksi kertaa loman aikana!). Tai tietysti silloin, kun olen päässyt paasaamaan työasioista ystävälle, jota en ole nähnyt pitkään aikaan ;) Kiitos kuuntelemisesta! Tyytyväinen olen myös siihen, että olen suunnitelmani mukaisesti roikkunut tallilla aivan älyttömän ison osan ajastani ja ratsastanut niin pitkäjänteisesti, että hevonen on selkeästi parempi nyt kuin ennen lomaa. Kaikesta tästä huolimatta ajatus huomisesta ahdistaa. Mietin, että jaksanko taas koko kevään - uusien entistä haastavampien oppilaiden kanssa (integraatioiden onnistumisen takia muutama "helpompi" oppilas lähtee yleisopetukseen ja minä saan sieltä sitten "vaihtiksia") työyhteisössä, jossa en koe voivani olla oma itseni. Kevät tosin ei mitenkään voi olla niin rankka kuin syksy, eihän? Uskotaan niin.
Perjantaina kävin koululla. Ensin ajattelin, että en käy koko loman aikana siellä ollenkaan, mutta tämän viimeisen viikon mittaan ahdistus alkoi kasvaa yhä suuremmaksi, kun oli sellainen olo, etten millään ehdi tehdä maanantaiaamuna kaikkea tarpeellista. Menin siis ja siirtelin luokan järjestyksen uuteen uskoon (yksi lisäpulpetti ja muiden oppilaiden toiveesta vaihdettiin samalla istumajärjestystä). Oppilaat saivat ennen joulua toivoa itselleen mieluisaa paikkaa luokassa (ei siis sitä, kenen vieressä haluaisivat istua, vaan sitä, haluaako istua edessä vai takana vai sivulla jne. Yllätys oli suuri siinä vaiheessa kuin yhdeksästä pojasta kuusi halusi eturiviin istumaan! No, kolme sinne pääsi ja loput sitten heti perään. Olisin jotenkin voinut kuvitella, että suosituimmat paikat ovat takana... Tosin pidin oppilaille pitkän puheen siitä, kuinka jokaisen pitää nyt miettiä, että mikä paikka olisi hänen oman oppimisensa ja keskittymisensä kannalta paras, ei vain sitä, että missä haluaisi istua. Kuuntelikohan ne mua oikeasti? Olen aika järkyttynyt.
Noviisiopettajan ensimmäinen syyslukukausi siis selätetty, nyt siis kevätlukukauden kimppuun. Tästä se lähtee. Ja hiihtolomalla sitä voisi lentää vaikka... Ruotsiin ;)
Uskon kyllä vahvasti, että kevään täytyy olla paljon kevyempi kuin syksyn. Ja kun on koko vuosi takana, niin sitten vasta helpottaakin! Ainakin monet kokeneet ja vähemmän kokeneet kollegat ovat sanoneet, että kunhan ekasta vuodesta selviää... Voimia kevääseen!
VastaaPoistaLöysin tänään sattumalta blogiisi, ja pakko sanoa, että aion ehdottomasti palata lukemaan jatkossakin! Hurjan mielenkiintoinen aihe - tällaista tekstiä olen pitkään halunnut blogeista lukea. Sitä oikeaa käytäntöä. :)
VastaaPoistaValmistun itse keväällä lastentarhanopettajaksi, ja siitä tämä kiinnostus aiheeseen varmaan kumpuaa (vaikka tulenkin työskentelemään varhaiskasvatuksen puolella).
Elsi: Näin mäkin toivon, toivottavasti pitää paikkansa! Voimia sullekin kevääseen, valoa kohti mennään.
VastaaPoistaSusanna: Mukava kuulla! Itse tosiaan etsin suunnilleen tällaista blogia koko opiskeluaikani, mutta en löytänyt - ainakaan sellaista, joka olisi lopulta päivittynyt useammin kuin muutaman kerran elokuussa. Täytyy toivoa, että bloggailu leviää laajemminkin muiden aloittelevien opettajien keskuudessa, tämä kun on mahtava tapa jakaa ja saada itselleen työkaluja jaksamiseen.
Hei, sä tuut selviämään keväästä HUR BRA SOM HELST. Ja mä kuuntelisin ihan koska vain lisää kertomuksia sun arjesta! <3
VastaaPoistaÄlä puhu mulle vieraan maan kieltä, mä en ymmärrä! Tarvitsen selkeästi opintomatkan siihen vieraaseen maahan ;)
VastaaPoista