perjantai 17. kesäkuuta 2011

Ahdistuskarvapallo

Olen käyttänyt lähes kaiken ajan, jonka vietän hereillä (ja itse asiassa myös osan siitä ajasta, jonka vietän nukkuen) ensi syksyn pohdintaan. En tiedä, kuinka saisin itseni rauhoitettua sen tiedon äärelle, että ensi syksy tulee, ja siitä selvitään sitten kun se on kohdalla. Murehtiminen tuskin mitään muuttaa, vaikka toisaalta tässä asioita pyöritellessä on myös moni asia ja ajatus selkiytynyt. Erityisesti apua on ollut siitä, että omia ajatuksia on päässyt vielä toistaiseksi välillä reflektoimaan työkavereiden ja opiskelukavereiden kanssa. Kohta tosin pitäisi oikeasti pystyä päästämään näistä asioista hetkeksi irti, jotta voisin viettää hetken kesälomaa.

Tämän kaiken pohdinnan keskellä olen jo mm. ehtinyt epäillä sitä, onko minusta ylipäätään opettajaksi sekä sitä, onko minusta juuri tämän kyseisen luokan opettajaksi. Epävarmuus tuntuu lisääntyvän sitä mukaa, mitä enemmän mietin asioita. Sinänsä se ei ole yllättävää, sillä olen aina ollut ihminen, jolle tieto todellakin lisää tuskaa. Mitä enemmän minulla on aikaa märehtiä, sitä enemmän ongelmia ehdin kehitellä. Tällä hetkellä mielessä pyörivät muun muassa seuraavat asiat:

1. Miten käytännössä toteutan kahdessa eri luokkatilassa tapahtuvan opetuksen? Ja haluanko todella toteuttaa opetuksen kahdessa eri luokkatilassa? Opetusta näin on suositeltu minulle, mutta en ole vielä varma, pidänkö sitä itse parhaana ideana. Jotenkin tuntuu, että minulla menee aika siihen, että ravaan tilasta toiseen, jos todella opetan kahdessa eri luokkatilassa. Ideana olisi siis järjestää oppilaani kahteen luokkatilaan niin, että osa oppilaista työskentelisi toisessa luokkatilassa ja osa toisessa. Tähän järjestelyyn ollaan ajautumassa sen takia, että minulla ei ole riittävän isoa ja toimivaa luokkatilaa kaikille oppilaille, koska kyseiselle yhdysluokalle ensi syksynä tulevat oppilaat tarvitsevat runsaasti tilaa ja mahdollisimman rauhallisen ympäristön. Itseäni kuitenkin luokan "hajottaminen" mietityttää vieläkin, enkä tiedä, haluanko ryhtyä siihen. Toisaalta en myöskään tiedä, onko minulla muuta mahdollisuutta.

2. Oppimateriaalin valmistus. Alanko nyt työstämään "helpotettua" materiaalia syksyksi lukuaineista, vai jätänkö asian pohtimisen syksylle. Silloin tosin on riittävän paljon muutakin pohdittavaa, eli jos aion tehdä materiaalia, se kannattaisi varmaan tehdä nyt.

3. Mitä ihmettä teen ensimmäiselle viikolla (ks. viime postaus)? Pitäisi varmaan oikeasti alkaa hahamotella jotain viikkosuunnitelmaa, että siihen saisi jotain järkeä.

4. Lisäksi henkilökemiat mietityttävät. Miten tulen toimeen luokkani avustajien kanssa, entä muiden opettajien? Mistä minä tiedän, mitkä tuolit opettajainhuoneessa ovat varattuja ja mikä eivät? Mistä voi tietää, kenen kanssa opettajainhuoneessa voi keskustella ja kuka suhtautuu hyvin integraatiokokeiluihin? Miten vanhemmat ottavat vastaan tällaisen juniorin?

5. Mitä ihmettä mä teen sitten, jos huomaan, että olen monta vuotta ravannut sellaisen unelman perässä, joka ei lopulta olekaan sen arvoista?

--

En oikeasti ole näin epätoivoisessa tilassa, kuin miltä tekstini perusteella voisi kuulostaa. Jännitys yhdistettynä väsymykseen ja aivojen ylikierroksilla pörräämiseen vain synnyttää ajatuksia, joita ei pitäisi jäädä märehtimään. Hyvin mä pärjään, uskokaa vaan. Mäkin melkein uskon.

Tänään kävin töiden jälkeen pyörimässä kaupunginkirjastossa opetuskirjallisuuden hyllyjen välissä. Sisäinen tieteellinen tutkijani miltei potki minua haaruksiin, kun kääntelin käsissäni PS-kustannuksen oppaita arvioinnista, luokkahengen luomisesta ja inkluusiosta. Kaipasin jotain voimauttavaa ja helppoa lukemista, ja päädyin nappaamaan mukaan Aino Kontulan Opettajan selviytymisoppaan ja Reetta Vehkalahden Kehu lapsi päivässä -kirjan. Kontulan kirjaa olen jo selaillut ja olen hieman pettynyt - takakannen perusteella odotin jotain oivaltavampaa. Mutta toisaalta, niin minäkin kuvittelin kirjoittelevani tähän blogiini kovinkin oivaltavia ajatuksia, mutta toisin taisi käydä ;) Tällä hetkellä tänne tulee vain oksennettua parin päivän välein pieni ahdistuskarvapallo ja jatkettua matkaa sen enempiä selittelemättä.

Joten nyt, karvapallon kakomisen jälkeen, matka jatkuu taas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti