sunnuntai 7. elokuuta 2011

Hetki ennen hetkeä

Kohta pitäisi mennä nukkumaan ja sitten lähteä aamulla vesoilemaan koululle. Olo on muuttunut huonommaksi iltaa kohden - onneksi iltasella oli vielä koiran kanssa TOKO -treenit niin vähän pääsi ajattelemaan ihan kaikkea muuta.

Pakkasin juuri aamuksi kaiken valmiiksi. Laitoin laukkuihin ja pusseihin kaikki kotiin raahaamani opeoppaat ja matskut. Ajattelin reteästi vetää pisteen tälle pyörälle heti alkuunsa - en ala raahaamaan noita oppaita kotiin, koska siinä ei ole mitään järkeä. Voisi tehdä hyvää, jos suunnittelisi tunnit ja tekisi materiaalit koululla valmiiksi, ja sitten lähtisi aidosti kotiin. Jotenkin on todella vaikea tajuta sitä, että minä olen nyt ihan oikeasti menossa töihin, eikä kyseessä ole parin kuukauden harjoittelu. Harjoittelujen ajan olen aina jaksanut illat pohtia materiaaleja ja tunteja, mutta nyt pitäisi ihan oikeasti pitää huolta omasta jaksamisesta ja nipottaa hieman vähemmän.

Pelottaa. Ei oppilaat, eikä työkään, vaan se, miten mä jaksan tätä. Tästä syksystä tulee varmaan aika rankka.

Pitäkee peukkuja.

2 kommenttia:

  1. Pidetään peukkuja! Ja sitten jos alkaa ahdistaa niin soittoa mulle ja mennään "kahville" ;)

    VastaaPoista
  2. Pari kuukautta ehdin keväällä olla valmistumisen jälkeen töissä ja silloin tein itelleni säännön, että työt töissä, koti kotona. :) Muuten olisi sujunut ihan hyvin, mutta kun piti juosta suoraan tunnilta työhaastatteluihin, nappasin joskus koepinkan mukaan tarkastettavaksi... Kaiken kaikkiaan periaate oli kuitenkin tosi toimiva, ja ajattelin olla vastaisuudessakin tuomatta töitä kotiin, vaikka monesta asiasta nyt niin innoissaan onkin!

    VastaaPoista