lauantai 27. elokuuta 2011

Kolmas viikko

Jos keskiviikon blogipäivityksestä tuli jo sellainen olo, että asiat ovat hiljalleen kääntymässä parempaan suuntaan, niin sen voi oikeastaan unohtaa nyt. Henkilökemiat hankaavat nyt taas jo kunnolla, ja minulla on koko ajan sellainen olo, että olen vieraana omassa luokassani. En tiedä, kuinka kauan jaksan. Perjantaina keskustelin rehtorin kanssa, ja hän ehdotti ensi viikolle muutamaa huilipäivää. En ottanut tarjousta vastaan, vaikka se kuulostikin houkuttelevalta. Kokeilen vielä. Hieman.

Luokassa taas asiat sujuvat paremmin - tiistain ja keskiviikon sekasorto talttui torstaina ja rauha jatkui perjantaina. Kun vielä löytyisi se rauha tehdä töitä minullekin.

Ahdistaa.

2 kommenttia:

  1. Itellä oli siinä mielessä hyväkin tilanne, että luokassa vaihtui sekä opettaja että ohjaaja. Puolet viikosta siellä on kolmaskin aikuinen, mutta siitä on ollut ihan hyvin hyötyä, että on kuullut vähän aiemmista käytänteistä. Toisaalta taas huonoa: haluan nyt sinne uudet käytänteet ja niistä linjoista pitää olla yhtä mieltä. Eniten on ollut keskustelua siitä, että tilanteisiin tulee puuttua jokaisen aikuisen samalla tavalla. Yhteiset linjat.

    VastaaPoista
  2. Tämä mun ohjaaja taas on ollut tässä luokassa kauan - opettajat ovat vaihtuneet ympäriltä, mutta hän on pysynyt siellä. Olisi ollut ihana päästä aloittamaan ns. puhtaalta pöydältä, mutta... No, niillä mennään, mitä on annettu. Totta kai hänellä on kamalasti hyödyllistä tietoa, mutta kun meillä ei ole olemassa minkäänlaista keskusteluyhteyttä, niin sitä tietoa on hieman vaikea saada hänestä ulos. Katsellaan.

    VastaaPoista