Muuttojuhannus

Tänään oli viimeinen työpäiväni - loppukuun olen kesälomalla ja heinäkuun ensimmäisenä päivänä siirryn sitten työttömäksi kuukauden ajaksi. Tuossa mietin, että taidan olla ensimmäistä kertaa elämässäni virallisesti työtön - vai pitäisikö sanoa "töiden välissä" ;) 1.8. alkaakin sitten uusi työsuhteeni, joka ihanasti kattaa myös ensi kesän, eli ensi kesänä en ole työtön työnhakija. Ihanaa.

Tänään keskustelin muutaman juuri valmistuneen opiskelijakaverini kanssa, ja niin ne palaset tuntuvat vain joka puolella loksahtaneen kohdalleen, vaikka vielä muutama kuukausi sitten koko valmistumisrumba näytti yhdeltä hullunmyllyltä. Kaikilla on töitä, useimmilla koko ensi lukuvuoden sijaisuus, joillain jo virkojakin. Useat ovat saaneet myös haluamallaan tavalla jäädä alueelle, jossa opiskelimme - se on hienoa, koska vielä muutama kuukausi sitten tosiaan näytti siltä, että töitä saadakseen täältä täytyy muuttaa muualle, ainakin hakemaan kokemusta. Ei näköjään pidäkään.

Minä sen sijaan lähden vapaaehtoisesti. Tämä juhannus menee laatikoita pakatessa ja ensi viikolla lähdemme sitten uuteen kotikaupunkiimme ja uuteen kotiimme. Olen yrittänyt järjestellä tavaroita mahdollisimman fiksusti niin, että mm. ensi syksyä varten tarvitsemani roippeet olisivat samassa laatikossa, mutta aikamoiseksi sekasorroksi tämä pakkaaminen uhkaa kääntyä... No, nyt on aikaa, kun kaupunki hiljenee muiden hilpastessa mökkimaisemiin.

Työsopimuksen perään soittelin eilen. Kävin kuun vaihteessa näyttämässä tutkintotodistukseni koulutoimistossa ja sopimuksen piti tulla ennen juhannusta. Soitin sen perään tosiaan eilen, eikä onneksi siinä mitään sekaannuksia ole, asiaa hoitava ihminen ei ole vain ehtinyt tehdä sitä. Sopimus saapuu kuulemma heinäkuun lopussa ja palkka tulee elokuussa normaalisti ;) Eli tärkeimmät asiat ovat hoidossa.

Hyvää juhannusta kaikille!

Ahdistuskarvapallo

Olen käyttänyt lähes kaiken ajan, jonka vietän hereillä (ja itse asiassa myös osan siitä ajasta, jonka vietän nukkuen) ensi syksyn pohdintaan. En tiedä, kuinka saisin itseni rauhoitettua sen tiedon äärelle, että ensi syksy tulee, ja siitä selvitään sitten kun se on kohdalla. Murehtiminen tuskin mitään muuttaa, vaikka toisaalta tässä asioita pyöritellessä on myös moni asia ja ajatus selkiytynyt. Erityisesti apua on ollut siitä, että omia ajatuksia on päässyt vielä toistaiseksi välillä reflektoimaan työkavereiden ja opiskelukavereiden kanssa. Kohta tosin pitäisi oikeasti pystyä päästämään näistä asioista hetkeksi irti, jotta voisin viettää hetken kesälomaa.

Tämän kaiken pohdinnan keskellä olen jo mm. ehtinyt epäillä sitä, onko minusta ylipäätään opettajaksi sekä sitä, onko minusta juuri tämän kyseisen luokan opettajaksi. Epävarmuus tuntuu lisääntyvän sitä mukaa, mitä enemmän mietin asioita. Sinänsä se ei ole yllättävää, sillä olen aina ollut ihminen, jolle tieto todellakin lisää tuskaa. Mitä enemmän minulla on aikaa märehtiä, sitä enemmän ongelmia ehdin kehitellä. Tällä hetkellä mielessä pyörivät muun muassa seuraavat asiat:

1. Miten käytännössä toteutan kahdessa eri luokkatilassa tapahtuvan opetuksen? Ja haluanko todella toteuttaa opetuksen kahdessa eri luokkatilassa? Opetusta näin on suositeltu minulle, mutta en ole vielä varma, pidänkö sitä itse parhaana ideana. Jotenkin tuntuu, että minulla menee aika siihen, että ravaan tilasta toiseen, jos todella opetan kahdessa eri luokkatilassa. Ideana olisi siis järjestää oppilaani kahteen luokkatilaan niin, että osa oppilaista työskentelisi toisessa luokkatilassa ja osa toisessa. Tähän järjestelyyn ollaan ajautumassa sen takia, että minulla ei ole riittävän isoa ja toimivaa luokkatilaa kaikille oppilaille, koska kyseiselle yhdysluokalle ensi syksynä tulevat oppilaat tarvitsevat runsaasti tilaa ja mahdollisimman rauhallisen ympäristön. Itseäni kuitenkin luokan "hajottaminen" mietityttää vieläkin, enkä tiedä, haluanko ryhtyä siihen. Toisaalta en myöskään tiedä, onko minulla muuta mahdollisuutta.

2. Oppimateriaalin valmistus. Alanko nyt työstämään "helpotettua" materiaalia syksyksi lukuaineista, vai jätänkö asian pohtimisen syksylle. Silloin tosin on riittävän paljon muutakin pohdittavaa, eli jos aion tehdä materiaalia, se kannattaisi varmaan tehdä nyt.

3. Mitä ihmettä teen ensimmäiselle viikolla (ks. viime postaus)? Pitäisi varmaan oikeasti alkaa hahamotella jotain viikkosuunnitelmaa, että siihen saisi jotain järkeä.

4. Lisäksi henkilökemiat mietityttävät. Miten tulen toimeen luokkani avustajien kanssa, entä muiden opettajien? Mistä minä tiedän, mitkä tuolit opettajainhuoneessa ovat varattuja ja mikä eivät? Mistä voi tietää, kenen kanssa opettajainhuoneessa voi keskustella ja kuka suhtautuu hyvin integraatiokokeiluihin? Miten vanhemmat ottavat vastaan tällaisen juniorin?

5. Mitä ihmettä mä teen sitten, jos huomaan, että olen monta vuotta ravannut sellaisen unelman perässä, joka ei lopulta olekaan sen arvoista?

--

En oikeasti ole näin epätoivoisessa tilassa, kuin miltä tekstini perusteella voisi kuulostaa. Jännitys yhdistettynä väsymykseen ja aivojen ylikierroksilla pörräämiseen vain synnyttää ajatuksia, joita ei pitäisi jäädä märehtimään. Hyvin mä pärjään, uskokaa vaan. Mäkin melkein uskon.

Tänään kävin töiden jälkeen pyörimässä kaupunginkirjastossa opetuskirjallisuuden hyllyjen välissä. Sisäinen tieteellinen tutkijani miltei potki minua haaruksiin, kun kääntelin käsissäni PS-kustannuksen oppaita arvioinnista, luokkahengen luomisesta ja inkluusiosta. Kaipasin jotain voimauttavaa ja helppoa lukemista, ja päädyin nappaamaan mukaan Aino Kontulan Opettajan selviytymisoppaan ja Reetta Vehkalahden Kehu lapsi päivässä -kirjan. Kontulan kirjaa olen jo selaillut ja olen hieman pettynyt - takakannen perusteella odotin jotain oivaltavampaa. Mutta toisaalta, niin minäkin kuvittelin kirjoittelevani tähän blogiini kovinkin oivaltavia ajatuksia, mutta toisin taisi käydä ;) Tällä hetkellä tänne tulee vain oksennettua parin päivän välein pieni ahdistuskarvapallo ja jatkettua matkaa sen enempiä selittelemättä.

Joten nyt, karvapallon kakomisen jälkeen, matka jatkuu taas.

Menen syksyllä koululle, ja sitten.... ??

Asia, mikä minua on mietityttänyt viime päivien aikana, on yllättävän käytännönläheinen. Ajattelen yleensä asioita suhteellien teoreettisesti, enkä turhia stressaa käytännön toteutusta (eikös muuten olekin hirveän hyviä ominaisuuksia opettajalle, heh heh). Nyt olen kuitenkin huomannut miettiväni ensi syksyä ja ensimmäitä kouluviikkoa hyvinkin voimakkaasti käytännöstä käsin. Mielessäni pyörii yksinkertainen kysymys: mitä ihmettä mä teen ensimmäisellä kouluviikolla? Ihan jotenkin älytöntä, että tällainen mietityttää näin paljon, mutta kyllä se mietityttää. Jos olisin lähdössä luotsaamaan yleisopetuksen luokkaa, tietäisin suunnilleen, mistä lähtisin liikkeelle. Nyt paletissa on niin monta liikkuvaa osaa, että suunnittelu on vaikeaa. Osa oppilaista tarvitsee rutiineja, tuttuja ihmisiä ja asioita ympärilleen, jotta oleminen onnistuu. Syksyllä heillä vaihtuu ihmiset ja tilat ympärillä, joten edes rutiini ja rauhallisuus pitäisi taata. Aloitanko siis hommat syksyllä niin, että ensimmäisellä tunnilla otetaan tuttu oppikirja esille ja siitä lähdetään? Toisaalta taas haastetta tuo myös se, että opetan montaa luokkatasoa, joissa opiskelee hyvin erilaisiin asioihin erityistä tukea tarvitsevia oppilaita. Kaikki oppilaat eivät myöskään pysty opiskelemaan samassa luokkatilassa keskenään, eli sekin tulee ottaa huomioon...

Onhan tässä aikaa miettiä vielä. Ja luultavastihan se menee niin, että on turha tehdä kamalasti hienoja suunnitelmia, kun oppilaiden sen hetkinen fiilis kuitenkin määrittelee sen, mitä siellä luokassa pystyy tekemään. Ensimmäinen viikko on tosiaan minun luokkani suhteen tietynlainen erikoisviikko, koska myöhemmin oppilaista osa on useissa aineissa integroituna yleisopetukseen, mistä johtuen minulla on paremmat mahdollisuudet yksilölliseen opettamiseen.

Jatkan siis pohtimista matematiikan tehtävien ja tutustumisleikkien välillä. Ja jos jollakulla on ajatuksia ensimmäiseen viikkoon liittyen, kommentoikaa! Noviisi kaipaa apua.

Ihanat, kamalat opeoppaat

Käväisin tulevalla koulullani juttelemassa rehtorin kanssa (kollegat olivat jo kesälomilla) ja hakemassa kesälainaan opeoppaita. Luokassa pyöriessäni yritin epätoivoisesti päätellä, mitkä opeoppaat olisivat kaikkein järkevimmät ottaa kotilainaan ts. mihin aineisiin suunnittelutyötä on eniten. En oikein päässyt mihinkään järkevään tulokseen, joten otin mukaan vain muutaman ryhmäytymistä käsittelevän oppaan, jotka löysin kaapista (toivottavasti ne eivät olleet luokan edellisen opettajan omia, rehtori ainakin sanoi, että kaikkea luokassa olevaa saa lainata) ja lisäksi äidinkielen opeoppaat kaikille opettemilleni luokkatasoille, sekä viitos- ja kuutosluokkalaisten historian opeoppaat.

Nuo historian oppaat otin ihan vain sen takia, että harjoitteluissani olen tutustunut kyseiseen kirjasarjaan, ja todennut sen hankalaksi käyttää niiden oppilaiden kanssa, joilla on lukemisessa ongelmia. Tekstit sinänsä ovat mielenkiintoisia, mutta tekstimassa on hankala hahmottaa ja tekstin pääkohtien erottaminen tekstistä on vaikeaa. Tekstiä on myös minun tulevat oppilaani huomioonottaen yksinkertaisesti liikaa, ja sanasto on liian haastavaa. Nyt siis palloilen käytännössä kahden mahdollisuuden välillä:

Mahdollisuus nro. 1: Työstän oppikirjan perusteella yksinkertaistetun materiaalin oleellisimmista aiheista, käyttäen oppikirjan rakennetta tukena. Työskentelytavaksi muodostuisi luultavasti monisteiden liimailu vihkoon, eli tekisimme uuden "oppikirjan" monisteista vihkoon.

Mahdollisuus nro. 2: Oppikirjan heittäminen taka-alalle ja OPS:in kaivaminen esiin ja täysin oman materiaalin muodostaminen opetussuunnitelman perusteella. Tämä olisi ehdottomasti työläämpi, mutta itseäni inspiroivampi vaihtoehto. Toisaalta taas oppilaiden integroiminen voi tätä kautta hankaloitua, jos päädyn käymään asiat eri järjestyksessä kuin kirjassa, jota yleisopetuksessa seurataan.

Lisäksi huomasin, että minun on kyllä tehtävä uudet kokeet oppilaille... Tuon kirjan valmiskokeet perustuvat pitkälti ns. "nippelitiedolle" ja suuremmat kokonaisuudet jäävät kaukaisiksi. Kuka esimerkiksi muistaa googlettamatta, miten Aleksanteri Suuren elämään liittyivät sanat Siwa ja Gordion? ;) Mä uskon, että yksittäisten faktojen ulkoluvun ajan pitää olla yksinkertaisesti ohi. Oppilaat eivät tarvitse nippelitietoa päähänsä, vaan paremminkin taitoja etsiä tietoa, kun sitä haluavat. Jostain pitäisi vielä taikoa myös sitä innostusta, että tietoa haluttaisiin...

Olen niin inspiroitunut suunnittelemaan ensi syksyä, etten malttaisi millään käydä enää (nykyisessä) työssänikään. No, eiköhän se nenä pyyhitä aika tehokkaasti syksyllä heti ensimmäisenä. Sain muuten rehtorilta myös tiedon luokka-avustajistani - ja kaksi niitä tulee, jes!

Niin missä ne vammasten opettajat opiskelevat?

Tuli tuosta yhteen merkintään tulleesta kommentista mieleen, että voisin jossain välissä kirjoitella siitä, mitä kaikkea erityisopettajan opinnot sisältävät. Sen takia, että minusta on mukava puhua omista asioistani, mutta myös sen takia, että tuntuu, että erityisopettajien koulutus on monelta kantilta aika tuntematonta aluetta monille. Eilen asuntonäytössä vuokrafirman edustaja oli yllättynyt siitä, että myös erityisopettajat opiskelevat yliopistossa. Eikä hän ole ensimmäinen ihminen, jonka kohdalla kyseisenlaiseen ihmetykseen olen törmännyt. Ehkä tämä johtuu siitä, että erityisopetus nähdään usein olevan suoraviivaisesti kehitysvammaisten opetusta, ja siitä taas ajatellaan, että sitä voisi tehdä vähemmälläkin koulutuksella.

Nyt on sitten asuntokin katsottuna - ja mukava onkin!

Muutosta ilmassa

Kävin alkuviikosta työkaveriporukalla syömässä ja juomassa ulkona onnistuneen projektin päätteksi. Keskustelu pyöri suurelta osin erityispedagogiikan, opettajana toimimisen ja opiskelun kentällä. Valkoviini siivitti minut ja muutkin peilaamaan omaa elämää ja asioita, joita haluaa vielä saavuttaa. Olen vasta nyt viimeisen vuoden aikana tajunnut, kuinka paljon minua harmittaa se (oikeasti harmittaa!), että valmistuin näin nopeasti ja "yllättäen". Olisin ehkä tarvinnut vielä aikaa oppimieni asioiden prosessoimiseen ja kasvuun omaa opettajuutta kohti. Toisaalta, ehkä yliopiston onkin tarkoitus antaa vain tulentekovälineet - sen jälkeen tulee itse sytyttää se nuotio ja pitää huolta siitä, ettei tuli pääse sammumaan. Ehkä sitä ei tässä vaiheessa voi muuta kuin vain lähteä opettelemaan opettajana olemista kouluarkeen.

Yksi haave on koko ajan kirkastunut, ja se on se, että haluan vielä jossain vaiheessa jatko-opiskella ja mahdollisesti kirjoittaa väitöskirjan. Olen työni takia tehnyt paljon yhteistyötä erityispedagogiikan tutkimuksen kentällä työskentelevien ihmisten sekä jatko-opiskelijoiden kanssa, ja tutkimus vaikuttaa sitä kiinnostavammalta, mitä enemmän sitä seuraa. Toisaalta myös polte päästä kokeilemaan siipiä kentälle on kova - joten siitä nyt ainakin aloitetaan. Erityisen tärkeää se on sen takia, että ehkä kokemuksen kautta minun on mahdollista kirkastaa itselleni sitä, mitä minä ihan oikeasti haluaisin sitten tutkia. Nyt minulle on jo väläytelty mahdollisia aiheita, mutta mikään niistä ei tunnu omalta.

Jos opetustyö vie mennessää ja tutkimushaaveet jäävät taka-alalle, sekin sopii. Olisi ainakin helpompi järjestää elämänkulku, koska silloin minun ei tarvitsisi järjestellä elämää uudestaan tänne monen sadan kilometrin päähän. Kun ne omat valinnat vielä vaikuttavat muihinkin ihmisiin...

Huomenna olisi tarkoitus mennä katselemaan vuokra-asuntoja. Kuukauden päästä pitäisi olla jo kamat muutettuna uuteen asuntoon. Huhhuh. En tiedä, tuleeko minun ikävä opiskelupaikkakuntaani, mutta ihmisiä yliopistolta ja työkavereitani ainakin tulee. Ehkä kaupunkiakin. Hitusen.