Keskelle viikkoa pukkasi kuumetta. Ja koska olen huono sairastaja, olen onnistunut jo puuhaamaan kaikkea pientä kotona niin, että olo on heikompi kuin herätessä. Ratkaisuksi keksin blogikirjoituksen: asia, jolle ei tunnu jäävän tällä hetkellä aikaa ja joka pitää hetken paikoillaan. Täydellistä.
Yhtään työhakemusta en ole kirjoittanut, enkä kirjoita tänä keväänä. Se tuntuu samalla helpottavalta ja oudolta. Mol.fi -sivuston selaamisesta en ole päässyt eroon - se on ollut kiinteä osa elämääni aina keväisin jo muutaman vuoden ajan, joten en oikein osaa jättää sitä. Erityisopettajia ja erityisluokanopettajia kaivataan taas - jotenkin kuitenkin minulla on sellainen mututuntuma, että kaivattaisiinko hieman vähemmän kuin aikaisemmin? Erityisopettajien (ml. erityisluokanopettajat) työnkuvaa rukataan kai useammassakin kunnossa, lieneekö se syy vähenemään kääntyneille töille? Toki töitä on edelleen, ja osassa kouluissa jälleen lähes kaikki tai kaikki virat auki muodollisesti pätevien tekijöiden puutteen vuoksi.
Minä en kuitenkaan raapustele työhakemuksia vaan jään ilolla nykyiseen työpaikkaani. En rehellisesti sanottuna usko, että parempaa työpaikkaa olisi missään. Joten sen sijaan, että kirjoittelisin työhakemuksia, olen päässyt miettimään ensi vuoden suunnitelmia. Työnkuvani jatkuu edelleen samanlaisena, mutta toki se tulee kehittymään ennen kaikkea sen takia, että pääsen nyt oikeasti itse sitä kehittämään! Tämä vuosi on ollut mahtava myös siitä syystä, että olen saanut kokeilla kaikkea uutta, ja löytänyt asioita, jotka toimivat, sekä saanut kokeilla myös järjestelyitä, jotka eivät ole osoittautuneet toimiviksi. Ensi vuoteen on siis huomattavasti helpompi lähteä.
Kun sopivasti tuttuun lisää uusia haasteita, syntyy innostavuutta ja motivaatiota. Kaikkea ei voi uudistaa ja muuttaa kerralla, mutta ilman muutosta omaan työhön leipiintyy varmaan helposti. Niin meinasi minulle käydä jo toisena työvuotenani. Nyt yritän pitää huolta, ettei niin tapahdu.
