Yhdeksän jäljellä!

Viime viikko oli yksi tämän vuoden hirveimmistä. Tuntui, että iskuja sateli joka puolelta – ensin oppilaiden älytön hyökkäys nuorempansa kimppuun, sitten vanhempien kanssa vääntö siitä, selvitinkö asiaa sopivalla tavalla. Onneksi päätin maanantaina, että tapahtuma oli niin vakava, että rehtori on sitä selvittämässä minun kanssani koko ajan, joten kaikille päätöksilleni, puhutteluilleni ja tilanteiden ratkaisuilleni oli joku toinenkin antanut siunauksensa. Tilanne oli niin kimurantti, että muutaman kerran myös suoraan pyysin rehtoria tekemään ratkaisun. Näin isojen ja vakavien asioiden edessä en olekaan ollut kertaakaan opettajan urallani. Nyt tuuli täällä meidän luokassa alkaa hiljalleen laskea siihen suuntaan, minne sen kuuluukin käydä. Viime viikolla en tainnut ehtiä pitämään yhtäkään kokonaista oppituntia, koska tuon sotkun selvittelyyn meni kaikki aika ja energia. Tämä päivä sen sijaan oli töissä jo varsin kokonainen. Oppitunteja, välitunteja ja puhuttelua. Opea vihaavia oppilaita. Päivän voisi siis laskea jo kastiin normaali.

Oloni sen sijaan ei ole palautunut. Hyökkäys oli niin voimakas ja niin ahdistava, että nyt on sellainen olo, että olen aivan täynnä. Aivan täynnä katselemaan oppilaita, jotka eivät mielestään ole tehneet mitään pahaa. Vielä täydempänä vanhempia, jotka puolustelevat lastensa väkivaltaista käytöstä. Edes se, että useimpien vanhempien kanssa asian selvittely sujui hyvin ja yhteisymmärryksessä, ei nyt auta.

Onneksi pystyn seisomaan sanojeni takana ja olemaan varma, että olen tilanteen selvittänyt juuri niin kuin tuollaiseen tilanteeseen kuuluukin reagoida. Pyytänyt apua, kun asia on tuntunut liian suurelta yksin selvittää. Kuunnellut kaikkia osapuolia ja puuttunut käyttäytymiseen niillä keinoilla, joita minulla on. Yrittänyt antaa kaikille osapuolille tasaisesti tietoa siitä, miten tilanne etenee. Olen siis tyytyväinen omaan toimintaani. Pahaltahan se silti tuntuu kuulla kommentteja, että olen toiminut epäreilusti ja epäsopivasti. Pitää nyt vain yrittää päästä niistä yli ja muistaa, että kritiikki ei kohdistu minuun ihmisenä, vaan minuun viranhaltijana.

Koulupäiviä on jäljellä enää yhdeksän ja niistä kaksi taitaa enää olla normaalin arjen mukaisia päiviä. Muuten päivät ovat täynnä tapahtumaa tapahtuman jälkeen. Se aiheuttaa aina ylimääräistä säätöä ja sähinää luokassa, eikä kukaan meinaa pysyä housuissaan. Luokalta seuraavaan kouluun siirtyvät oppilaat ovat muutenkin täpinöissään, jänittävät syksyä ja samalla yrittävät hyvästellä vanhaa. ”Vittu ei mua kiinnosta, ihan kohta mulla loppuu täällä koulu” on tänäänkin ollut vaustaus, kun puutuin toisen oppilaan sanomiseen ”Vitun homoksi”. Muutama viikko sitten tällaista kielenkäyttöä ei olisi tässä luokassa kuullut. On niistä tullut isoja ja pahoja ihan hetkessä.

Ensi vuoden lukujärjestystä järjestellään kovalla vauhdilla. Itseäni lähinnä kiinnostavat omien tuntieni määrä. Siitä ei ole vielä tullut tietoa. Tänä vuonna tein 26 viikkotuntia, jossa on siis viisi ylituntia (erityisluokanopettajan opetusvelvollisuus on 22h/vko, mutta sellaiset opettajat, jotka opettavat yhdysluokkia saavat tästä tunnin huojennuksen). Ensi vuoden suunnitelmia en vielä tiedä. Vähemmillä tunneilla en usko että minun luokkaani on mahdollista pyörittää, mutta tietysti tunteja on jostain nipistettävä, jos tuntikehys ei vaan millään anna tarvittavaa joustoa. Sitten on mietittävä entistä ahkerampaa integraatiota ja minun vähennettävä opetettavia aineitani. Tällä hetkellä opetan siis useimmille oppilaille kaikki muut aineet paits liikunnan, käsityön ja musiikin. Ne oppilaat, jotka pystyvät, käyvät myös muissa aineissa integroituna isoihin ryhmiin. Olen koko vuoden saanut tasiasesti integraatiotunteja lisättyä, ja toivon, että sama kehitys jatkuu ensi vuonnakin. Yhä useampi opettaja ainakin suhtautuu positiivisesti yleisopetuksen ja pienryhmän oppilaiden siirtymiseen joustavasti ryhmitellen ryhmien välillä.

Pää on kipeä ja kieli muuttuu kovin kapulaiseksi. Valvon toivottavasti vikaa kertaa jälki-istuntoa tänä keväänä. Jälki-istuntoja olen antanut meidän luokkaan aika vähänlaisesti, koska en oikein usko niiden kasvattavaan vaikutukseen. Istutaan, tylsistytään, mennään kotiin. Meillä sen sijaan kirjoitellaan kotiin kirjeitä töpeksinnästä, keskustellaan ja mietitään luovia tapoja tapahtuneen korvaamiseksi. Ainoastaan silloin, kun koulun säännöt määrittävät yksiselitteisesti tapahtuneesta rangaistukseksi jälki-istunnon, käytän sitä. Mutta en silti oikein usko sen kasvattavaan vaikutukseen.

Tsemppiä kaikille viimeisiin yhdeksään!

Suuria tappioita ja pieniä voittoja

Nyt on ollut sellainen työviikko, että huhhuh! (Ei, nyt en löydä mitään ilmaisuarvoltaan voimakkaampaa sanaa tähän.) Onneksi huomenna on tämän viikon viimeinen päivä, muuten voisi alkaa itkettää. Tai okei, on jo itkettänyt, mutta suuremmilta ahdistuskohtauksilta olen kuitenkin onneksi välttynyt. Työasiat pystyn joten kuten unohtamaan kun lähden kotiin (siis siihen saakka, kunnes joku jotain niistä kysäisee), se on positiivista. Negatiivista sitten taas on oppilaiden ja vanhempien käytös ja se, että se nyt sitten läjääntyy kaikki tähän kouluvuoden viimeiseen rutistukseen, jossa olisi muutakin tekemistä. Nyt on ollut pinna kireällä, ja se taas aiheuttaa sitä, että muillakin pinna kiristyy turhaan. Eli ensi vuotta ajatellen ostoslistalla on siis iso kasa hermoja, niitä tarvittaisiin extrana!

Olemme taas kerran peranneet erään oppilaan tilannetta pala palalta. Tilanne on hankala, koska siihen liittyy kiusaamista, mutta myös molempiin suuntiin kulkevaa härnäämistä. Toisaalta oppilas on luokassa selvästi yksinäinen ja voi huonosti. Tänään lopulta saimme tilanteeseen tehtyä läpimurron, kun tuntuu, että saimme mietittyä järkeviä ratkaisumalleja ensi vuodelle. Aina se ilmeisin ratkaisu ei ole paras, eikä välttämättä edes mahdollinen ratkaisu. Toivottavasti tilanne nyt pääsee etenemään suunnitelmamme mukaisesti ja ensi syksy siitä helpottaa.

Noin muuten olen taas palloitellut lastensuojeluilmoituksen tekemiseen liittyviä tunteita ja ajatuksia. Se kynnys, millä lastensuojeluun otetaan yhteyttä on henkilökohtainen tietysti jokaisella, mutta toisaalta myös lait määrittelevät niitä tilanteita, joillon se askel on otettava. Itse koen (niin kuin varmaan useimmat opettajat) lastensuojeluilmoituksen erittäin hankalaksi aiheeksi. Tässä työssä sen kanssa kuitenkin pitää olla tekemisissä varsin usein. Nyt olenkin sitten taas kerran pallotellut eri ihmisten kanssa käymieni keskustelujen pohjalta ajatuksia lastensuojeluilmoituksien tekemisestä. Enkä edelleenkään ole ihan varma, miten itse tilanteesta (tai oikeastaan tilanteista) ajattelen. Jatkan siis pohdintoja.

Arviointeja olen hiljalleen aloitellut tämän kevään osalta. On se vaikeaa ja ikävää puuhaa! Onneksi on myös muita aikuisia tässä mun kanssa näitä juttuja pähkäämässä. Toinen erityisen ikävä homma on noiden opettajien, jotka on opettaneet mun oppilaita, arviointejen kerääminen kokoon. Huhhuh sitäkin juoksentelua...

Nyt sitten palaveriin ja jos sitä joskus pääsisi lähtemään pois koulultakin. Mukavaa helatorstaita kaikille!

Västäräkistä vähäsen

Kevään ensimmäinen västäräkki bongattu, joten kyllä se kesä sieltä tulee! Tuohon bongaamiseen täytyy tosin sen verran tunnustaa, että otse en olisi kyllä mitään bongannut, sain apua. Biologia (ja maantieto!) ovat ne mun heikot kohdat, en tunnista kasvin kasvia, en tiedä mikä kaupunki on minkäkin maan pääkaupunki ja lintuja en tunnista kuin joutsenen ;) Ehkä mäkin jossain vaiheessa innostun näitäkin asioita opiskelemaan.

Jos aloitetaan sitten kuulumisien kertominen sieltä tärkeimmästä päästä: minulla on nyt virka. Ensi syksynä siis jatketaan vääntöä tuolla tutussa paikassa. Päätös tuntuu todella hyvältä - en mä olisi vielä malttanut minnekään lähteä. Ei tämä työpaikka varmasti mikään eläkepaikka tule olemaan mulle, mutta nyt tuntuu todella mukavalta ajatella, että sinne saa jäädä. Mulla on ihania oppilaita, upea työpari (jonka kanssa saadaan ensi vuosikin jatkaa yhdessä) ja muutenkin tuntuu, että oma paikka alkaa löytyä.

Pari viimeistä viikkoa on sujunut töissä mukavasti. Saimme selviteltyä luokan sisäisiä konflikteja aika kivasti niin, että ennen jatkuvana pyörinyt koti-koulu -soitteluralli on nyt rauhoittunut ja saan keskittyä muihinkin asioihin välillä. Toki niiden asioiden selvittely on työssä yksi tosi tärkeä osa-alue, mutta voimat alkoivat kyllä olemaan totaalisen lopussa, kun mihinkään muuhun ei jäänyt aikaa. Ja kun tilanne näytti olevan niin jumissa, että sitä oli mahdotonta rauhoittaa - ei ole mahdollista, että koko ajan seuraan oppilaita pihalla, käytävillä ja välitunneilla ja vahdin, ettei kukaan vain sano kenellekään mitään ilkeää. Lopulta tilanne ratkesi niin yksinkertaisesti rehtorin avustuksella, että vähän hävetti, etten itse edes tajunnut kokeilla sitä. No, nyt on onneksi jäänyt energiaa muuhunkin.

Nyt muutaman viikon aikana on myös pyörinyt todella aktiivisena keskustelu ensi vuoden luokkajaoista. Yleisopetuksen tilanne alkaa hahmottua ja sitä kautta myös minun luokkani tilanne piirtyy tarkemmaksi. Kolme oppilasta minulta lähtee nyt keväällä kohti seuraavia haasteita, joten periaatteessa kolme paikkaa on vapaana. Yhden oppilaan kohdalla vielä pohditaan sitä, minne hän on suuntaamassa syksyllä, voisiko nyt jo palata takaisin omaan yleisopetuksen kotiluokkaansa. Pohditaan, onhan tässä vielä muutama viikko aikaa.

26h opetusta, 42h töitä

Takana on hyväntuulinen mutta väsynyt viikko töissä. Hauskaa riitti varsinkin välituntisin omassa luokassa. Nauroimme aivan rätkinä, minä loppuviikosta jopa luokan lattialla maaten. Meidän hepulimme aiheuttivat huvia oppilaissa. Tuntui olevan hauskaa nähdä opetkin villeinä. Hyväntuulisuus näytti tarttuvan ja oppilaillakin oli hauskaa. Ja olihan se itselläkin mukavampi olla töissä kun ei kiristänyt koko ajan.

Tällä viikolla otin projektikseni laskea yhden viikon työtunnit. Tarkoitukseni on pitää työskentely korkeintaan neljässäkymmenessä tunnissa viikossa, mutta en ole kertaakaan vielä kirjannut, kuinka onnistun siinä. Tässä siis tämä väsynyt viikkoni lukuina:  

Maanantaina koululla 7-13:30. + 1h työsähköpostin perkaamista ja kuvistuntien suunnittelua kotona (7,5h) Töihin normaalisti seitsemään (tykkään aamulla tehdä erilaisia valmisteluhommia) ja opetusta 8-13. Taukoja en työpäivässä pidä sen kummemmin, lepään sitten työpäivän jälkeen. Yhden jälkeen valmistelin huomista ja järjestelin luokkaa hetken ja sitten ampaisin kaupunkiin parturiin.  

Tiistaina koululla 7-16:30 + 0,5h puhelimessa yhden oppilasasian selvittelyä huoltajan kanssa. (10h) Töihin jälleen aamulla normaaliin aikaan, aamulla kaksi oppilaspalaveria (opetus olisi alkanut minulla vasta klo 9 normaalisti) ja sen jälkeen opetusta kahteen asti. Kahdelta kävin puhumassa oppilashuoltoryhmässä yhden oppilaan asiasta ja puoli neljästä puoli viiteen oli vielä yksi oppilaspalaveri.  

Keskiviikkona koululla 7-14:30. (7,5h) Töihin taas normaalisti ja opetusta 8-13. 13:30-14:30 yksi "extrapalaveri" kiireisestä asiasta huoltajan ja rehtorin kanssa.  

Torstaina koululla 7-17. (10h) Ihan käsittämättömän hirveä päivä. Aamulla normaalisti töihin, opetusta 8-14 ja siitä suoraan opekokoukseen, joka loppui klo 17. Huhhuh.  

Ihanana perjantaina koululla 7-13 + 1h tarviketilauksen suunnittelua illalla. (7h) Aamulla normaalisti ja opetusta 8-13. Välittömästi töiden jälkeen kotiin.  

Lauantaina ja sunnuntaina en ole tehnyt töitä. Jei.

= Töitä siis tällä viikolla 42 tuntia. Olen aika ylpeä siitä, kuinka pysyn aikataulussani! Paperitöitä tosin en tällä viikolla saanut ollenkaan eteen päin ja tunnitkin oli suunniteltu suunnilleen siitä, mistä aita on matalin, mutta parempi se kuin vain paahtaa. Ensi viikolla ei olekaan palavereita kuin huomenna, joten pitäisi jäädä myös aikaa paperishow'n pyöritykselle.

Mukavaa työviikkoa kaikille!

Työhaastatteluun matkalla

Minun paikkaani oli hakenut joitain muitakin päteviä hakijoita, aika jännää! Nyt sitten odottelen työhaastattelukutsua ja katson, kuinka käy. En ole hakenut muualle töihin, jos tässä nyt köpelösti käy, niin uskon kyllä löytäväni töitä ennen ensi syksyä. Hassua sinänsä, että viime keväänä päteviä hakijoita ei ollut ollenkaan, tänä keväänä sitten olikin.

Olen tällä viikolla kokenut ihanaa työnteon iloa. Olen saanut energiaa keskittyä muun muassa siihen oppiaineeseen, joka on tämän vuoden aikana jäänyt lapsipuolen asemaan - fykeen. Fysiikan opetushan aloitetaan nykyään vuosiluokalla 5, ja se on aiheuttanut vähän pään vaivaa. Asiat ovat tuntuneet sellaisilta, että niitä on vaikea käsitteellistää tarpeeksi selkeästi oppilaille ja fysiikan tunnit ovat selvästi olleet inhokkilistalla. Syksyllä myös hämäsi se, että fysiikkaa on tuntijaossa vain yksi tunti viikossa. Jos fysiikkaa oikeasti opettaisi vain yhden tunnin viikossa, ei homma etenisi ollenkaan ja viikko sitten opetellut asiat olisivat lentäneet ikkunasta ulos ennen seuraavaa tuntia. Silloin päätinkin jaksottaa fysiikan ja biologian niin, että ensin vedetään kolme tuntia toista hetken aikaa ja sitten vaihdetaan. Systeemi on tuntunut aika toimivalta.

Nyt on kuitenkin vuorossa ensimmäinen jakso fysiikkaa, kun minä olen innostunut. Kävin hakemassa koulun luonnontiedeluokasta sähkökytkentöihin tarvittavat tarvikkeet ja olemme nyt tällä viikolla sitten kytkeneet lamppuja ja paristoja sarjaan. Mahtavaa hommaa, koko luokka voi tehdä samoja hommia iästä välittämättä. Ja minulle itselleni oli hyvä huomata, että pienelläkin panostuksella saa innostusta luotua niin itselle kuin oppilaillekin.

Muutenkin mä olen nyt ihan kamalan tyytyväinen elämääni, työhöni ja itseeni opettajana. Onpa omituinen ja ihana tunne!

Oharit opettajalle

Olen tässä viimeisen parin viikon aikana kokenut yllättävän monet oharit. Syksyn HOJKS/HOPS -kierroksen aikana niitä tuli vain yhdet, nyt jo näemmä kolmet. Huonoa tuuria varmaan nämä vain, eikä tahallista minun elämäni hankaloittamista, mutta alkaahan tämä harmittaa. Silloin, jos sopisin oppilaspalavereja opetuksen päälle, ei tämä toki haittaisikaan ollenkaan. Mutta ei, minä sovin näitä iltapäivälle/illalle ja oharit aiheuttavat sen, että odottelen täällä tuntikaupalla turhaan. Maanantaina esimerkiksi istuin koululla kolme tuntia opetuksen loppumisen jälkeen odottelemassa palaveria, johon vanhempi ei saapunut. Paljon tosin olen näistä palavereista ja niiden järjestämisestä oppinut - jatkossa en tarjoakaan ilta-aikoja kuin niille, joista tiedän varmasti, että he tulevat paikalle. Muiden kanssa sovin palaverit välittömästi oppituntien jälkeen pidettäväksi, niin ei tule turhaan istuskeltua koululla odottamassa deittiä, joka ei tule...

Töissä on ollut mukavaa. Tänään juuri hehkutin ohjaajalle, kuinka mukava on tulla töihin, kuinka mä tykkään vääntää noiden oppilaiden kanssa ja kuinka hyvältä musta tuntuu se, kuinka kaikki on järjestynyt. Tänään jätin rehtorille myös hakemukseni tuota virkaa varten. Päätin nimittäin, että minusta olisi mukavaa jatkaa sittenkin työskentelyä vielä tuolla. Oma itsetuntoni on lähiviikkojen aikana noussut ja olen ymmärtänyt sen, että olen usein tulkinnut muiden viestejä liian negatiivisesti. Meillä on ihan hyvä työyhteisö, mun tarvii vaan antaa itselleni aikaa löytää paikkani sieltä. Tämän päätöksen tekeminen helpotti oloa huomattavasti ja oli kiva kuulla, että päätökseni oli odotettu.

On ollut hienoa huomata se, että joillekin oppilaille pienryhmästä on oikeasti ihan järkyttävän iso apu. Kaikista konkreettisimmin sen huomaa tietenkin niiden oppilaiden kohdalla, jotka ovat aloittaneet luokassa sinä aikana, kun minä olen opettanut. Heidän kohdallaan on ollut mahdollista nähdä alkutilanne ja se, mihin se muuttuu. Erityisen ihanaa on ollut huomata, kuinka erään oppilaan itsetunto ja mieliala on meillä parantunut. Ja samalla, kuin itsestään, ovat parantuneet myös ne asiat, joiden takia hän on luokkaan alun perin tullutkin. Syksyn kokeiden "voi vee ei kiinnosta" arvosana 4+ on muuttunut tasaiseksi seiska-kasi -linjaksi. Nyt kun kiinnostaa. Kyllä se tekee ihmeitä, se motivaatio.

Rentouttavaa pääsiäistä kaikille!

Ensimmäinen työviikko...

... meni hyvin. Nauratti, oli hyvä olo ja aivan älyttömän ihana nähdä oppilaita, niitä muutamaa läheisempää työkaveria ja heistä etenkin "oman luokan aikuisia". Varsinkin toinen luokkani ohjaajista on muuttunut jo työkaverista ihan vaan ystäväksi. On ihana, kun töissä on kivaa!

Oppilaat ottivat mut vastaan kukin omalla tavallaan - osa välinpitämättöminä (osa sitä esittäen, osa varmasti myös oikeasti), osa iloisesti ja osa syliin syöksyen. Yhden oppilaan käyttäytyminen muuttui täydellisesti, kun tulin takaisin - neljä viikkoa vittusaatanaa muuttuikin siksi tyypilliseksi positiiviseksi villittelyksi. Oppilas sanoi maanantaina koulusta lähtiessään, että "On ihan ok, että sä oot täällä taas" ja mä olin yhtä hymyä loppuviikon. On ne vaan aikamoisia.

Jotain siitä, kuinka hyvä fiilis oli tulla töihin kertoo varmasti sekin, että keskiviikkona sain aikamoisen paskalastin niskaani täysin puskan takaa, ja siltikään ei tullut ahdistusta ja epätoivoa. En voi tilanteen tarkempia koordinaatteja kertoa, mutta lyhyesti tiivistettynä eräs huoltaja oli sitä mieltä, että minä kiusaan hänen lastaan koulussa. Hän sitten vaati asian selvittelyä (mikä toki oli tarpeen, koska myös minä halusin näin vakavan syytöksen selvitellä) ja sitä sitten yritettiin selvitellä. Mihinkään loppuratkaisuun ei päädytty, mutta huoltaja sai ainakin kerrottua huolella mielipiteensä minusta. Katsellaan kuinka tämä tästä edistyy.

Hirveän määrän oppilaspalavereja sain sovittua tähän seuraaville viikoille, eli nämä pari viikkoa ennen pääsiäistä ja pari viikkoa pääsiäisen jälkeen tulevat varmaan olemaan aika vauhdikkaita. Ensi syksyn osalta en ole vielä tehnyt mitään päätöksiä, pitää vielä pohtia asioita. Toisaalta en haluaisi jättää muutamaa mukavaa työkaveria ja oppilaita, mutta en tiedä, kuinka paljon asiat tuolla koulussa voivat edistyä. Jatkan siis pohdintoja.