tiistai 27. syyskuuta 2011

Vanhempainilta

Minulle tuli postausehdotus (niitä saa muuten ehdottomasti laittaa, jos haluaa kuulla jostain asiasta lisää tai erityisesti!) koskien vanhempainiltaa. Se onkin kyllä niin hyvä aihe, että ajattelin kirjoitella nyt ainoastaan vanhempainiltaan liittyen postauksen.

Milloin ja missä?
Syksyllä kun aloitin opettajanurani, mielessäni oli heti ensimmäisellä viikolla, että niin, se vanhempainiltahan pitäisi jossain vaiheessa pitää. Jännitin älyttömästi koko ajatusta, ja tarrauduin hetkeksi koulumme laaja-alaisen erityisopettajan sanoihin "Ei sun ole sitä mitään järkeä pitää ennen kuin oot vähän perillä lapsista". Näin siis päätin, että en pidä vanhempainiltaa vielä elokuussa. Koulussamme on tapana, että samaa luokka-astetta opettavat opettajat pitävät yhteisen vanhempainillan, jossa on alussa kaikille yhteinen osuus salissa ja sen jälkeen jokainen opettaja jatkaa omien oppilaidensa vanhempien kanssa luokissa. Itse opetan montaa luokkatasoa, joten tämä ei tuntunut järkevältä, sillä en halunnut istuttaa alkuopetuksen oppilaiden vanhempia nelosluokkalaisten kuutosluokkalaisten vanhempainillassa ja toisin päin, joten päätin pitää oman luokkani vanhempainillan ihan vain omalla porukalla omassa luokassani. Sovin sopivan päivämäärän ohjaajieni kanssa (jotka ystävällisesti suostuivat molemmat tulemaan vapaa-ajallaan illalla vanhempainiltaan - he saavat siitä sitten ylitunteja, joita voivat pitää omien tarpeidensa mukaan myöhemmin pois) ja laitoin tiedotteen kotiin. Pyysin palauttamaan tiedotteen kuitattuna ja samalla kertomaan, kuinka monta henkeä perheestä tulee vanhempainiltaan.

Osallistujat
Vanhempainiltaan tuli yllättävän suuri joukko vanhempia - yhdeksän oppilaani kodeista seitsemästä tuli edustus paikalle. Tämä oli todella hyvä määrä, kun ottaa huomioon sen, että en opeta ensimmäistä luokkaa (missä yleensä innokkaimmat isit ja äidit ovat) ja toisaalta sen, että oppilaani opiskelevat pienryhmässä ja vanhemmat saattavat kokea suuremmaksi kynnykseksi tulla vanhempainiltaan tässä tapauksessa. Lisäksi paikalla olimme me kaikki luokan aikuiset, eli minä ja kaksi ohjaajaa.

Ja mitä me teimme?
Suunnilleen varttia ennen vanhempainillan alkamista vanhemmat alkoivat saapua paikalle. Tervehdin vanhempia, oli mukava saada kasvot nimelle. Muutamat vanhemmat olin tavannut jo viime keväänä ja tänä syksynä, ja muutaman kanssa oli tullut soiteltua paljonkin, mutta oli se silti aika jännittävää.

Tasalta aloittelimme minun tekemäni pohjan mukaisesti. Olin koonnut vanhempainillan asialistan, jonka kävimme lävitse. Siellä oli tietoa luokkamme tulevista tapahtumista, yhteydenpitotavoista, läksyistä, liikuntavarusteista, pyöräilykypäristä ja ylipäätään niistä kaikista asioista, joista koin, että vanhemmat haluaisivat tietää. Vanhemmat kuuntelivat kiltisti, muutamassa kohdassa jopa kyseltiin lisätietoja, mikä oli mukavaa. Lopuksi kävimme lävitse vielä rehtorin lähettämät terveiset. Ja siinä se oikeastaan oli. Aikaa ei mennyt kuin noin tunti, eikä kukaan vanhempi jäänyt ihmeemmin juttelemaan vanhempainillan lopuksi. Osaltaan tämä varmaan johtui siitä, että seuraavalla viikolla olimme aloittamassa HOJKS/oppimissuunnitelma -keskustelut ja vanhemmat kokivat, että siellä sitten jutellaan enemmän.

Mikä fiilis jäi?
Helpottunut. Tilanne oli jännittävä, tosin ei niin ahdistava kuin aluksi pelkäsin. Vanhemmat tuntuivat olevan aika yllättyneitä nähdessään minut, sillä sen lisäksi, että olen nuori opettaja, näytän vielä ikäistäni nuoremmalta. Kyllä he kuitenkin hyvin toipuivat shokista...

Tällä viikolla pitäisi saada rykäistyä HOJKSit ja oppimissuunnitelmat valmiiksi, niin vapaa-aikaakin alkaisi jäämään taas ihan eri tavalla. Yhden vanhemman kohdalla on vielä hieman kiinnisaamisvaikeuksia, mutta ehkä ne jossain vaiheessa selviävät. Se keskustelu kuitenkin nyt vielä lykkääntyy.

torstai 22. syyskuuta 2011

Ja edelleen - elossa!

Minulle tuli pieni kysely tämän hetken kondiksestani, joten ajattelin tännekin tehdä pikaraportin. Elossa olen, tosin väsyneenä ja vähän epätoivoisin fiiliksin. Vanhempainilta on kuitenkin pidetty, puolet HOJKS/oppimissuunnitelma -tapaamisista on pidetty, ja pidän luokkani oppilaista päivä päivältä enemmän. Oppilashuoltoryhmässä on pohdittu niin minun kuin jatkoa meidän koulussa ja tultu siihen tulokseen, että kyllä tämä tästä. Joskus.

Olen ilmoittautunut koulutuksiin ja yrittänyt nauttia opettamisesta. Vietän älyttömän paljon aikaa tallilla ja odotan syyslomaa.

Ja ollut väsynyt. Mutta aina välillä jostain pilkahtaa se opettamisen, oivaltamisen, kasvattamisen ja oppilaiden kohtaamisen hyvä flow ja muistan, että tämän takia mä olen tälle uralle hakeutunut. En epäile uravalintaani sinänsä, olisin vain halunnut kokeilla siipiäni hivenen erilaisessa ympäristössä.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Elossa...

...mutta aika niukasti. Henki pihisee, aamulla pääsen (jossain vaiheessa) ylös sängystä ja illalla iltaitkun ja ahdistuksen jälkeen nukahdan. Olen saanut seurakseni mystisen mahakivun, joka alkaa noin tuntia-kahta ennen nukkumaanmenoa ja on pahimmillaan juuri ennen nukkumaanmenoa (makaan sikiöasennossa sängyssä). Jossain vaiheessa nukahdan, ja kun yöllä herään, kipu on poissa. Jossain vaiheessa pitänee mennä lääkäriin, sillä vaikka tämä mitä luultavamminkin on jotain psykosomaattista, en voi pitää kovin normaalina sitä, että fiilikset ovat tällaiset.

Osa oppilaista on käyttäytynyt perjantaista lähtien erittäin huonosti. Osa taas ei kestä sitä, kun toiset käyttäytyvät huonosti, ja reagoivat siihen. Minä unohtelen asioita, ja ohjaajani osaa aina nostaa esille ne asiat, jotka olen unohtanut, vaikka omasta mielestäni myös muistan aika monia asioita päivän aikana. Kirjoittelen listoja siitä, mitä kaikkea pitää tehdä, ja jos hukkaan listan, en saa yhtään kiinni ajatuksestani ja siitä, mitä piti tehdä. Useimpien vanhempien kanssa yhteistyö on tuntunut lähtevän mukavasti käyntiin, muutama taas on hyvinkin vaativa. Toisen ohjaajani ja minun työote sopii hyvin yhteen, ja odotan häntä aina luokkaan. Valitettavasti hän ei aina siellä ole, on vain minä ja se toinen ohjaaja, jonka kanssa en löydä millään minkäänlaista työntekolinjaa. Tai löydän, jos annan päivien soljua niin kuin nyt olen silkan väsymyksen vuoksi antanut: me teemme täysin erillistä työtä toisistamme erillämme. Samassa fyysisessä tilassa näin toimiminen aiheuttaa haljun tunteen niin minulle, kuin oletettavasti ohjaajallekin. Tämän huomaavat varmasti myös lapset, vaikka eivät ole asiaa kommunikoineetkaan.

Ilonaiheita löytyy silti joka päivä: sosioemotionaalisten taitojen kuntoutustunnit ovat saaneet hiljaisissa ja heikosti kommunikoivissa oppilaissa hanan aukeamaan, ja puhetta tulee hyvinkin paljon. Tunnit ovat myös oppilaille mieleen. Minä olen "kiva ope" sen lisäksi, että joskus olen myös "hullu natsi" tai "sairas nipo". Muutaman oppilaan kyvystä tsempata muiden pelleillessä olen ollut positiivisesti yllättynyt. Joskus myös opettaessa liu'un jonkinlaiseen flow'hun ja oikeasti nautin hommasta enempiä ressaamatta. Useimmiten kuitenkin se jatkuva olo, että olet jonkun toisen luokassa vieraana, estää tämän tunteen saavuttamisen. Positiivista ovat myös tallilla tuulettuvat ajatukset ja ratsastuksen saralla koetut harppaukset taidoissa ihan muutaman viikon sisällä. Jossain sentään mä olen ilman tätä jatkuvaa ahdistusta.

Tuohon materiaalijuttuun, jota pohdiskelin: päädyin käyttämään Askeleeni -pakettia (jonka löysin koululta) ja soveltaen myös KiVa-koulu materiaalia. Lisäksi haen aiheita ja ideoita ainakin tuolta "Vääryydestä vastuuseen" -kirjasta.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Loppu

Nyt alan uhkaavasti lähestyä sitä hetkeä, kun loppu koittaa. Ei mun työurani loppu (toivottavasti), mutta mun jaksamisen loppu. Tänään rehtori nappasi mut mukaansa luokasta välitunnilla (en tänäänkään ehtinyt yhdelläkään välitunnilla opehuoneeseen) ja pyysi juttelemaan. Mun väsynyt olemukseni on kuulemma herättänyt opettajakunnan kesken arvailuja siitä, että en kohta enää jaksa. Mikä sinänsä pitää rotinsa, mutta hieman ihmetyttää, että kuinka väsyneeltä mä oikein näytän, kun ihmiset, jotka oon tavannut ensimmäisen kerran kuukausi sitten, huomaavat mun väsymykseni. Rehtori antoi kaksi vaihtoehtoa: a.) sairausloma ja b.) työtahdin huomattava vähentäminen. Minä valitsin tuon vaihtoehdon B, ja näin rehtorin kannustamana lähdin työpaikalta tänään jo ennen kahta (!), ensimmäistä kertaa koko syksynä.

Iltapäivän olenkin sitten nukkunut. Ja itkenyt, kun väsyttää niin paljon. On se ihan käsittämätöntä, miten yhden ihmisen kanssa hankaavat välit yhdistettynä muutenkin rankkaan työhön vievät voimat ihan täysin.

Onneksi on jo keskiviikko.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Suuria suunnitelmia

Kirjoittelin alkukesästä tavoitteestani etsiä joku sosioemotionaalista kehitystä ja tunne-elämää tukeva valmis "pakettiohjelma" ja pyöräyttää se käyntiin heti syksyllä. Silloista pohdintaani voi lukea täältä. En silloin lopulta saanut ns. mitään aikaiseksi asian kanssa, ja olin jo pitkälti unohtanutkin koko asian, kun arjen pyöritys vie kaiken ajan. Nyt se taas palasi mieleeni, ja olen illan pyörinyt netissä eri vaihtoehtoja etsien. Ja huomasin, ettei niitä juuri ole. Ainakaan ilmaisia sellaisia.

KiVa-koulu materiaalit meillä koulussa kyllä on, ja ne ovat varsin mukavat. Niitä tosin on viimeisten vuosien aikana hinkattu osan oppilaistani kanssa aika paljonkin, joten pitää yrittää kaivaa niihin jotain uutta näkökulmaa. Tunne-etsivän materiaali on ilmainen, mutta harjoitukset eivät ole meidän poppoolle tarpeeksi yksinkertaisia. Osalle oppilaista omien tunteiden tunnistaminen on todella vaikeaa, samoin kuin asettuminen toisen ihmisen asemaan. Vietimme muutaman oppilaan kanssa lähes yhden oppitunnin pohtimassa sellaista kysymystä kuin "Mistä joku toinen ihminen voisi suuttua, vaikka minä itse en siitä suutu?". Ja todellakin, melkein se tunti meni, ennen kuin saimme yhden vastauksen tähän. Joten Tunne-etsivää "matalammalta tasolta" pitäisi siis lähteä liikkeelle. Tunne-etsivä taitaakin olla tarkoitettu enemmän käytettäväksi peruskoulun yläluokilla ja toisella asteella. Tunne-etsivän materiaalin saa PDF:nä tämän linkin takaa.

Opetushallituksen ilmeisen laadukkaat materiaalit Aggression portaat ja Tunteesta tunteeseen kiinnostaisivat minua kovasti. Ne kuitenkin maksavat jonkin verran (eivät tosin mitenkään hirveästi) ja epäilen, ettei rehtori ole innokas niitä minulle tilaamaan. En myöskään itse haluaisi käyttää omia rahojani materiaaleihin. Tosin nyt, juuri tätä kirjoittaessani tajusin, että en ollut tarkastanut noiden saatavuutta kirjastosta - ja kas, aggression portaat löytyivät kirjastosta! Eli se siis varaukseen heti.

Eräässä harjoittelussani käytin myös Pesäpuun Vahvuuskortteja ja olen niihin aivan ihastunut. Ne haluan joskus hankkia itselleni, niin saan kuljettaa ne mukana koulusta kouluun sen mukaan, minne päädyn opettamaan. Ihan vielä rahatilanne ei kuitenkaan anna myöden tuota hankintaa, ovat kamalan kalliit. Noissa korteissa on siis ihanat eläinkuvat, ja lisäksi kortissa lukee myös jokin vahvuus, esimerkiksi "olen myötätuntoinen", "olen vahva" tai "pyydän apua, kun tarvitsen sitä". Käytin noita harjoittelussani yläkoulun puolella oppilaiden vahvuuksien ja kehittymistarpeiden arviointiin yhdessä oppilaiden kanssa, ja pidin niistä aivan hirveästi. Sopivat työskentelyyn niin lasten (ehkä viidesluokkalaisista ylös suunnilleen), nuorten kuin aikuistenkin kanssa. Toisessa harjoittelussa työstin oppilaiden kanssa jotain tunteiden tulkitsemisen "työkirjaa". Laitoin nyt tuon harjoittelun ohjanneelle opettajalle sähköpostia ja kyselin, mikä kyseinen kirja oli nimeltään, en nimittäin muista, minne kirjoitin sen ylös. Se kirja oli hyvä, ja siinä oli hyviä harjoitteita. Vinkkaan sen tännekin, kun saan tietää, mikä sen nimi oli.

Opetushallituksen Vääryydestä vastuuseen kiinnostaa myös. Sen saa myös onneksi kirjastosta, lainaan siis sieltä ja tutustun.

Mitäs muuta. Olen aivan loppu. Työt eivät unohdu kuin tallilla, joten olen pyrkinyt olemaan siellä mahdollisimman paljon.