Koen kehittyväni opettajana, erityisopettajana ja kasvattajana ihan jokainen päivä. On mukava tulla töihin, kun työpäivään voi suhtautua positiivisesti. En ole työpäivän jälkeen enää lähtökohtaisesti puhki, eikä sunnuntaisin edessä oleva työviikko nosta palaa kurkkuun. Arki on ruvennut rullaamaan, oppilaat ja työkaverit ovat tuttuja ja työ yllättävän helppoa. Toki koko ajan on tekemistä pikkuisen liikaa, mutta olen niin innostunut omasta työstäni, ettei sekään haittaa. Jonkinlaista flowta työnteon suhteen on siis tullut huomattua.
Se, kuinka hyvä tilanne oman jaksamisen suhteen on, peilaantuu siihen, kuinka hyvin jaksan tehdä työtäni. Viime vuonna tuli tehtyä vain "pakolliset" ja nekin vähän mutkia oikoen. Energiasta meni suurin osa siihen, että taiteilin nuoralla sen suhteen, että sain pidettyä oppilaat edes hengissä ja suunnilleen hyökkäämättöminä koulupäivän läpi. Nyt, kun ei tarvitse murehtia sellaisesta, on energiaa muuhunkin. Teen perustyöni, opetuksen, uudella innolla. Jaksan kehitellä tapoja opettaa eri tavalla. Luon yhdessä opettajien kanssa uusia opetustyhmiä ja mietin erityisopetusjaksoja eri oppilaille.
Tämän lisäksi kävin koulutuksessa, joka käsitteli opetustyön kehittämistä. Siellä koin monia oivalluksen hetkiä koskien omia voimavarojani. Kaksi oivallusta:
1. Työpaikkahyvinvointi lähtee siitä, että edes aikuiset tervehtivät toisiaan. Joka kerta aamulla ensimmäistä kertaa nähdessään, keskellä päivääkin jollain tavalla ja lähtiessä myös. Se, että lapset tervehtisivät aikuisia ja aikuiset lapsia, on sellaista tunnelmalla hifistelyä, joka voidaan saavuttaa hyvinvoivassa työyhteisössä. Sitä tilannetta, jossa minäkin olen ollut, etteivät kaikki aikuiset vaivaudu tervehtimään toisiaan, voi verrata Muumien näkymättömään lapseen Ninniin. Kun tarpeeksi monta kertaa tulee ohitetuksi, muuttuu näkymättömäksi. Nykyisessä työpaikassani kaikki tervehtivät toisiaan, niin aikuiset ja lapset. Ja kyllä, se luo tunteen meille kaikille siitä, että me olemme tänne tervetulleita.
2. Jos kaikki energia menee hengissä säilymiseen, ei sellaisessa työyhteisössä kehitetä muuta kuin flunssaa. Eipä sitä paljon sen osuvammin voisi sanoa.
Ihania joulunalusviikkoja kaikille kollegoille ja muille lukijoille!
Ihana kuulla taas kuulumisiasi! Tunnut viihtyvän nykyisessä paikassa hyvin, ja kieltämättä tuo kaikki kuulostaa NIIN paljon paremmalta kuin siellä edellisessä. :)
VastaaPoistaMä viihdyn kyllä erittäin hyvin. Vasta ensimmäinen puolivuotinen takana, jonka olettaisi olevan se "vaikein", ja silti on tuhat kertaa helpompaa kuin edellisessä paikassa. Ehkä mä pystyn tätä työtä tekemään tulevaisuudessakin :)
PoistaMukava kuulla, että into työhön on löytynyt/jatkunut! :) Ja nuo vinkit on kyllä hyvä muistaa arkisessa aherruksessa, ja että sillä pienellä tervehdyksellä voi piristää jonkin toisen päivää.
VastaaPoistaJoo, nyt se on vihdoin löytynyt :) Usko itseen ja siihen, että kyllä mä selviän tästä. Tuo tervehtiminen kyllä kertoo niin paljastavan paljon talon hengestä, ettei sitä tule ajatelleeksikaan varmaan...
PoistaKiitos blogista! Luin sen iltani iloksi läpi eläessäni elämäni ensimmäistä marraskuuta yläkoulun aineenopettajana. Vihdoin se marraskuu iski todella minuunkin. Kiva kun siihen saa tukea myös virtuaalikollegalta. Usko kehittymiseen pitää pinnalla. Oppimaanhan tänne töihin on tultu.
VastaaPoistaMarraskuu oli kyllä rankka, onneksi joulukuuta kohti helpotti. Ja keväthän on aina kyllä helpompi :)
PoistaTuo tervehtimisasia on kyllä niin totta! Sijaisena tuli nähtyä kaikenlaista ja jos ei aamulla kukaan tervehtinyt, niin tuntui se kyllä aika kylmältä vastaanotolta. Saati sitten, jos ihan jatkuvasti tulisi työpaikallaan ohitetuksi. :/ Kovasti yritän sitä omiin oppilaisiinkin juurruttaa, että tervehtisivät aikuisia ja toisiaan. Pienistä asioisa se hyvä ilmapiiri syntyy.
VastaaPoistaOn se joo ihan käsittämätön se tervehtimisen merkitys. Ja se tervehtiminen kun ihan oikeasti tarttuu aikuisista lapsiin - tuolla nykyisessä työpaikassa tervehtivät kaikki toisiaan. Ihan uskomaton vaikutus.
Poista