tiistai 30. elokuuta 2011

NOPE

Sellaista ajattelin vielä kysellä, että mikä tuntuma NOPE (Nuori opettaja) -koulutuksessa käyneillä on siitä, onko siitä haittaa/hyötyä, että sinne menee vasta kolme kuukautta opettaneena? Mietin tässä, että menenkö nyt, vai lykkäänkö osallistumistani ensi kevääseen/syksyyn. Jotenkin ajattelisin, että olisi mukavampi mennä tuonne, kun itsellä on edes hitusen varmempi olo, mutta toisaalta - ehkä tuo on juuri se paikka, jossa saa olla epävarma. Äh.

Varasin itselleni jo paikan, mutta mietin kuitenkin vielä hetken. Täytyy miettiä myös omaa jaksamistani - viikonloput kun kuitenkin ovat sitä ainoaa aikaa, jolloin saan nukuttua ja nollattua edes jonkin verran. Laitetaan siis asia pohdintaan vielä hetkiseksi.

maanantai 29. elokuuta 2011

Maanantai

Tämän viikon maanantai olikin hieman vähemmän... maanantai. Aamulla väsytti aivan älyttömästi, mutta koululla olo parani ja kun sain vielä viettää aamun ensimmäisen oppitunnin vain kahden (!) oppilaan kanssa kolmistaan luokassa, oli ihana aloittaa viikkoa. Loppupäivä menikin sitten yleisessä sähinässä ja edes takaisin sinkoillessa, mutta hei - kuka sitä haluaisikaan opehuoneeseen keritä päivän aikana ;) Päivän viimeinen tunti oli myös harvinaista herkkua, sillä silloin sain viettää laatuaikaa yhden oppilaani kanssa kaksistaan. Koulussa nimittäin oli ainoastaan yksi luokkataso (muut olivat integroituina) ja kyseisen luokkatason oppilaista kaksi poissa. Siinähän sitä sitten juteltiinkin mukavia ja saatiin päivä rauhalliseen loppuun. Pieni rauhoittuminen tulikin kyllä tarpeeseen, sen verran olin saanut juosta ennen kyseistä tuntia. Päivän jälkeen onnittelin itseäni siitä, että olin muistanut käydä oppilaiden kanssa syömässä ja päästää kaikki kotiin, sen verran pönttö oli sekaisin.

Istumajärjestyksen radikaali pyöräyttäminen ympäri on auttanut todella paljon työskentelyrauhan suhteen. Olen ihan yllättynyt siitä, kuina tuollainen muutaman metrin mittainen matka pulpetilla "matkattuna" voi vaikuttaa siihen, millaisella tunnelmalla koulussa ollaan. Ei mun luokkani edelleenkään ole hiljainen eikä rauhallinen, mutta nyt kaikkiin oppilaisiin on mahdollista saada kontakti tuntien aikana, kun ne eivät mahdu "piiloon" toistensa pelleilyjen taakse. Ihmeen vähän oppilaat protestoivat uusia paikkoja vastaan - voisiko olla, että hekin ottivat syntyneen työrauhan tyytyväisinä vastaan?

Olen ilolla ja innolla seurannut luokkani toisen avustajan yhteistyötä luokkamme haastavimpien oppilaiden kanssa. Hänellä on homma täysin hanskassa ja häntä aidosti kiinnostaa oppia lisää niistä erityispiirteistä, joita lapsilla on. Pinna ei pala, vaan venyy - ja silti hän onnistuu olemaan napakka. Hän ei paineista liikaa, mutta ei myöskään päästä liian helpolla ja on kiinnostunut keskustelemaan oppilaista ja heidän ohjaamisestaan. On mahtavaa nähdä tällaista työskentelyä omassa luokassaan!

Opettaja-lehdessä oli ilmoitus NOPE (Nuori opettaja)-koulutuksesta. Olen kuullut noista koulutuksista paljon kehuja, joten taidan kysäistä rehtorilta, saanko lähteä kouluttautumaan. Matkat, majoituksen, ateriat ja ansionmenetykset korvaa OAJ, joten voisin kuvitella, että lupa irtoaa suhteellisen helpolla. Lähtekää muutkin nuoret opet mukaan, ties vaikka siellä törmättäisiin ;)

lauantai 27. elokuuta 2011

Kolmas viikko

Jos keskiviikon blogipäivityksestä tuli jo sellainen olo, että asiat ovat hiljalleen kääntymässä parempaan suuntaan, niin sen voi oikeastaan unohtaa nyt. Henkilökemiat hankaavat nyt taas jo kunnolla, ja minulla on koko ajan sellainen olo, että olen vieraana omassa luokassani. En tiedä, kuinka kauan jaksan. Perjantaina keskustelin rehtorin kanssa, ja hän ehdotti ensi viikolle muutamaa huilipäivää. En ottanut tarjousta vastaan, vaikka se kuulostikin houkuttelevalta. Kokeilen vielä. Hieman.

Luokassa taas asiat sujuvat paremmin - tiistain ja keskiviikon sekasorto talttui torstaina ja rauha jatkui perjantaina. Kun vielä löytyisi se rauha tehdä töitä minullekin.

Ahdistaa.

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Keskiviikko on jo keskellä viikkoa!

Tänään sain osakseni jonkin verran naurua opettajainhuoneessa, kun kysymykseen "No miten siellä menee?" vastasin, että "No, nythän on JO keskiviikko!". Mutta niinhän se on - maanantai ja tiistai on jo selätetty, eli hiljalleen liu'utaan kohti viikonloppua. Tällä hetkellä minun viikonloppuni alkaa hiljalleen jo torstai-iltana ratsastustunnilla, ja jatkuu siitä sitten perjantain työpäivään (jolloin pyrin lähtemään kotiin ajoissa) ja siitä taas ratsastustunnille. Illalla hevosen selässä olenkin sitten jo viettämässä viikonloppua.

Ihan hirveästi on vieläkin muistettavaa, mutta hiljalleen asiat alkavat kai kuitenkin asettua jollain tavalla arkea kohti. Tunnistan jo suurimman osan opettajista (vaikka nimiä en muistakaan) ja pystyn siis itsekin pohtimaan, kenen kanssa voin sopia mistäkin asiasta. Olen myös tajunnut, että minun on mahdollisuus saada konsultaatioapua laaja-alaiselta erityisopettajalta koskien omia oppilaitani, vaikka olenkin erityisopettaja ;) Niitä mahdollisuuksia olen siis tutkinut lähiaikoina. Hiljalleen olen myös asennoitunut siihen, että vanhempainilta on ensi kuun alussa, ja silloin pitäisi alkaa myös sopia HOJKS- ja oppimisuunnitelmatapaamisille aikatauluja. Tällä hetkellä on vielä toistaiseksi sellainen olo, että en ole ollenkaan selvillä oppilaista. Tai siis sen verran olen, että käytännön työ onnistuu jotenkin luokassa, mutta en sillä tavalla, että minkäänlaisen kuntoutussuunnitelman tekeminen onnistuisi. Mutta tämänkin asian suhteen laaja-alainen erityisopettaja lohdutti, että ei niillä oikeasti ole niin kiire. Kuulemma kaksi kuukautta koulun alkamisen jälkeen ne pitäisi suunnilleen olla koossa.

Luokassa olen nyt tällä viikolla pystynyt paremmin keskittymään työn tekemiseen ja vähemmän luokan "aikuisten" väliseen valtataisteluun. Päätin viikonloppuna, että kavereita ei tarvitse olla, mutta toimeen on tultava. Tämän takia loimme maanantaina selkeät periaatteet yhteistyölle ja vastuunjaolle, ja kävimme ne luokassamme lävitse. Nyt siis luokassa olevat ihmiset tietävät, mikä kuuluu kenenkin vastuulle ja sen takia myös keskinäistä tauhkaamista (toivottavasti) tulee vähemmän. Näillä yritän nyt jatkaa, ja kieltäydyn lannistumasta!

Tällä viikolla on myös ollut hieman enemmän kokeilua pelissä, oppilaat hieman testaavat, mitä saa, ja mitä ei saa tehdä. Muutaman kerran ollaan jouduttu hieman pattitilanteeseenkin, kun oppilaat lietsovat toisiaan tunnilla häiriköimään. Huomenna taidan pyöräyttää pulpettien järjestyksen ympäri, katsotaan kuinka käy, rauhoittaisiko se tilannetta. Muutenkin pitää alkaa miettiä, mitkä meidän luokan palkkiokäytänteet ovat.

Voisi siis melkein sanoa, että tämä viikon keskikohta on otettu suhteellisen hyvin mielin vastaan. Ah, autuutta.

lauantai 20. elokuuta 2011

Toinen viikko

Toinen viikko oli oikeastaan ensimmäistä rankempi, vaikka monet asiat sujuivatkin jo. Lukujärjestyksen sain loksautettua viime viikon perjantaina paikoilleen, mutta siihen toki tuli monia muutoksia vielä tälläkin viikolla. Pääosin kuitenkin homma sujui niin kuin oli suunniteltukin, ja ainoastaan kerran jouduin tekemään täydellisen "lue kirjaa tää tunti" -hätäratkaisun kun yhden luokan oppilaat eivät lähteneetkään integraatioon, vaan tulivat takaisin tunnille. Ehdin suunnitella tunnit aina edellisen päivän päätteeksi, mikä on minulle riittävästi tällä hetkellä - tuntuisi tyhmältä suunnitella varsinaisia oppitunteja kovin pitkälle, koska se, mitä tunnissa oikeasti saadaan tehtyä riippuu hyvin monesta asiasta. Sen sijaan siihen minun pitää saada jostain kehiteltyä aikaa, että pystyn tekemään pidemmän aikavälin suunnitelmia ja tavoitteita ns. "suurista linjoista" eri oppiaineista eri oppilaiden kohdalla. Se, että luokassa opiskelee monella luokkatasolla olevia oppilaita, tuo tähän omat haasteensa.

Se, mikä teki tästä viikosta rankan, on tuo asia, johon olen aikaisemmissakin teksteisssäni viitannut. Tämän viikon loppupuolella asiaa alettiin ns. "selvittelemään" ja se energia, mitä siihen kuluu, on ihan uskomaton. Ensin se varsinainen selvittelytilanne, ja sen jälkeen vielä "jälkipyykki" luokassa. Onneksi mulla on loistavia työkavereita, joilta oon saanut tukea. Harmi, että mä en voi ottaa niitä mukaan luokkaan taistelemaan mun kanssa, siihen mun tarvii löytää voimat itsestäni ;) Tilanteen käsittely jatkuu ensi viikolla, ja parin seuraavan viikon aikana tässä kai pitäisi nähdä, mitä tässä ruvetaan tekemään. Mun työpaikan vaihtaminen ei kuulemma ole vaihtoehto, vaan se vaihtoehto etsitään muualta.

Mutta koska nyt on viikonloppu, mä suuntaan tallille rentoutumaan. Tällä viikolla tallinollaus on toiminut viime viikkoa paremmin, en ole vielä kertaakaan itkenyt hevosen selässä ;)

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Että sellainen keskiviikko

Pitäisi varmaan päättää, että päivitän seuraavan kerran vasta, kun on jotain uutta kerrottavaa. Nyt ei ole. Ahdistaa edelleen, on huono mieli edelleen, luokan "solmukohta" ei ole auennut, on ihan älyttömän kiire enkä ole saanut tehtyä läheskään kaikkia niitä asioita, mitä olisi pitänyt saada tehtyä. No okei, sattui yksi uusi asia - ensimmäistä kertaa koko aikana oli vähän rissausta oppilaiden kanssakin. Huomenna siis liinat kiinni heti aluksi, niin jää mutinat vähemmälle. Etuuksia ja kivaa tekemistä hankitaan kivalla käytöksellä, nyt sitten hankitaan vähän arkisempaa aherrusta.

Onneksi illaksi pääsin juoruamaan ja saamaan nauruterapiaa ystävän kanssa. Muuten ahdistaisi varmaan vielä enemmän.

tiistai 16. elokuuta 2011

Tuskainen tiistai

Otsikon tunnelmissa mennään. Oppilaiden kanssa sinänsä meni kivasti, tykkään mun oppilaistani tunti tunnilta enemmän. Kaikki muu on sen saman sekalaisen puuron lisäksi aika ahdistavaa, koska työnjako luokassa ja vastuualueet mättävät, ja niistä rissaaminen syö työaikaa ja ahdistaa minua. Tuntuu, että en saa keskittyä opetukseni suunnitteluun, kun minun pitää perustella koko ajan toimintaani ja ratkaisujani. Se sinällään olisi ihan ok, jos niitä minun perustelujani vain sitten kuunneltaisiin myös...

Äh. Sanotaanko nyt vaikka niin, että en uskonut olevani 1,5 viikon jälkeen näin lähellä työpaikan vaihtamista. Ja se on pelottavaa ja ahdistavaa, koska tykkään meidän koulusta, tykkään oppilaistani ja tykkään opettamisesta. Mutta tämä yksi asia aiheuttaa niin paljon hiertämistä päivään, että tänään en ehtinyt edes kotiin saakka, kun jo itkettiin. Taas.

Nyt en edes sano, että "kyllä tää tästä", kun tuntuu, että "ei se tästä".

maanantai 15. elokuuta 2011

Ensimmäinen maanantai opettajana

Oli aika kamala maanantai. Tuntuu, että en muista mitään niistä asioista, joita minun pitäisi muistaa. Tiedän itsekin, että ajatus on tyhmä - muistan paljonkin tärkeitä asioita, osa vaan menee kyllä välillä ohitse kun yrittää tämä paletin kanssa tasapainoilla. Jos muistan viedä lukujärjestykseni luokan oveen, en muista toimittaa erityisruokavaliolomakkeita terveydenhoitajalle. Jos muistan mennä välituntivalvontaan, en muista lähteä ruokailuun. Jos muistan kirjoittaa jollekin opettajalle lapun integraatiotunneista, en muista napata toista välitunnilla hihasta kiinni ja sopia projektiviikoista. Kai se vain on myönnettävä, ettei ihmisen päähän mahdu määräänsä enempää asioita.

Tänään juostessani kolmatta kertaa kansliaan tuomaan jotain niistä kaikista lomakkeista, joita olen juoksuttanut ympäri taloa, kanslistimme kysyi, kuinka jaksan. Meinasin taas ruveta itkemään, kun joku pysäytti noin kesken työpäivän kysymällä jotain noin yksinkertaista. Vastasin, että jaksan minuutti ja hoidettu asia kerrallaan, enkä jaksa ajatella sen pidemmälle. Kanslisti katsoi minua hetken, ja totesi, että ei kuule tule mitään. Juteltiin siinä sitten hetki, ja sain vähän vinkkejä siitä, kenen puoleen voin kääntyä, kun päätän ottaa apua vastaan. Tästä sisuuntuneena marssinkin sen kollegan, jonka tunnein parhaiten, luokse ja sanoin, että olen väsynyt. Sain sympatiaa ja fiksuja sanoja osakseni.

Elsin blogikirjoituksen innoittamana päätin myös lähiaikoina tiedustella meidän koulumme työnohjauksen tilannetta. En tiedä, kuinka hanakasti sitä minulle markkinoidaan, koska olen "vain" määräaikainen (määräaikainen sopimus siis sen takia, että olin epäpätevä silloin, kun hakuaika loppui), mutta aion tiedustella asiaa. Muutenkin pitäisi käydä varmaan rehtorin kanssa juttelemassa ohjaajatilanteestani ja selkiyttämässä sen pelisääntöjä. Vaikeita kysymyksiä siellä, osittain henkilökemiallisia, toisaalta resursseihin liittyviä ja toisaalta ihan vain selkiyttämistä vaativia.

Tänään oli ensimmäinen päivä koulua, kun opetus toteutettiin lukujärjestyksen mukaisesti. Iloista oli se, että oppilaiden integraatiotunnit sujuivat hyvin!

lauantai 13. elokuuta 2011

Ensimmäinen viikko

... oli täyttä sekasortoa. Tai ei täyttä, mutta miltei kuitenkin. Juoksin eri opettajien perässä (tai ensin selvitin, miltä mikäkin opettaja näyttää, ja sen jälkeen juoksin perässä) kyselemässä paikkoja oppilailleni yleisopetuksen tunneille, yritin pitää kiinni ajoista (ruokailu, välitunnit, välituntivalvonnat, opekokoukset), ohjata ohjaajiani, monistaa kaikki liput ja laput kotiin ja jossain välissä opettaakin. Täytyy sanoa, että kun perjantain viimeisellä välkällä juoksin suoraan välituntivalvonnasta, jossa minun siis piti olla 20 minuuttia, mutta olinkin 35 minuuttia, koska seuraava opettaja ei tullut "vapauttamaan minua" monistamaan oppilaille lukujärjestyksiä ja palasin luokkaani ja tajusin, että en todellakaan tiedä, mitä teemme kuviksen tunnilla (jonka olisi pitänyt jo alkaa), meinasi alkaa itkettämään. Mutta en itkenyt, vaan sen sijaan keksin muutamassa sekunnissa aiheen, joka motivoi oppilaat työskentelemään koko tunniksi. Hyvä minä.

Eilinen ilta menikin sitten itkiessä. Lähinnä itketti väsymys ja riittämättömyyden tunne, mutta lisäksi myös puhelu, jonka sain oppilaan vanhemmalta aamulla. Onneksi päätin kertoa puhelusta kollegalle, joka osasi lohduttaa, että kyseisellä vanhemmalla on ollut aikaisemminkin tapana soitella tuollaisia puheluita. Silti ensimmäinen suora kritiikki tuntui todella pahalta, varsinkin, kun se oli suunnattu myös minua persoonana kohtaan.

Eilen illalla koin myös aika ainutlaatuisen hetken siinä suhteessa, että itkin hevosen selässä. Ratsastus on toiminut minulla täydellisenä rentoutuskeinona, tapana unohtaa kaikki, jo pitkään. Nyt sitten, kun tunnilla ei homma sujunutkaan, aloin itkeä. Enkä todellakaan sitä, ettei se peris oikein löytynytkään ravissa, vaan jotenkin sain vasta siinä purettua sitä, että nyt on oikeasti paha olo. Sain juuri ja juuri hoidettua hevosen tunnin jälkeen takaisin sisälle ja pääsin istumaan autoon, kun hanat aukesivat ja vain porasin. Oli aivan älyttömän tyhjä olo.

Tänään olemme olleet koko päivän reissussa, ja oli mukava päästä unohtamaan kouluasiat. Tai ainakin yrittää unohtaa ne. Jossain välissä mielessä kyllä pyörähti se, että voi vitsi, ne kirjatkin pitäisi tilata, miten se nyt onnistuu ja se, että en ole suunnitellut kunnolla sitä, mitä maanantaina teemme koulussa, kun en eilen pystynyt jäämään tuntien jälkeen. Mutta niin, päivä kerrallaan nyt. Kyllä tää tästä. Toivottavasti.

Positiivisia asioita jos etsitään, niin mun luokkani pelaa suurista ikä- ja tasoeroistaan huolimatta ihan hyvin yhteen, ja kaikki oppilaat ovat mukavia ja selkeästi haluavat mun kanssa kontaktin. Se on iso asia, vaikka se tuntuukin juuri nyt pieneltä.

tiistai 9. elokuuta 2011

Nyt on jo tosi kyseessä

Eilen vesoilimme siis koululla. Kuulin paljon nimiä, joita en muista ja yritin harjoitella pikakirjoitusta opettajainhuoneessa, jotta saisin kirjoitettua ylös kaiken olennaisen. Nimistä en muista edelleen kuin pienen murto-osan (reilusta 30 opettajasta ehkä 7), mutta eiköhän ne sieltä hiljalleen painu mieleen. Iltapäivän saimme käyttää oman luokan kesken syksyn suunnitteluun. Käytännössä käytimme tuon ajan oman luokkamme oppilaiden läpikäymiseen, eli minä olin koonnut HOJKS:ien pohjalta yhteenvedot jokaisesta oppilaasta, ja näitä yhteenvetoja luokassa aiemminkin työskennellyt ohjaaja sitten täydensi varsinkin käytännön näkökulmasta. Tekniikka taisi olla toimiva, ja itselle jäi "muistiinpanot" jokaisesta oppilaasta. Loppupäivän käytimmekin sitten muun muassa pulpettien raahaamiseen uuteen järjestykseen ja muuhun luokan yleiseen järjestelyyn.

Tänään aamulla saapuivatkin sitten jo oppilaat. Ensimmäinen päivä oli... no, ensimmäinen päivä, mutta olen suhteellisen tyytyväinen siihen, kuinka hyvin hajoava paletti pysyi käsissäni koko päivän. Siinä vaiheessa, kun oppilaat olivat lähteneet kotiin, istuin opepöytäni taakse ja huokaisin syvään. Oli aika hyvä, mutta toisaalta tyhjä olo. En taas jotenkin osannut lähteä koululta kotiin, vaikka huomisen tunnit olivatkin jo suunniteltu, vaan päädyin haahuilemaan ympäri koulua. Mikä sinänsä oli ihan hyvä, koska tutustuin samalla muutamaan uuteen ihmiseen ja sain vähän päästettyä ensimmäisen päivän höyryjä ulos. Tuo minun opetustilani on niin "kaukana kaikesta", että aina ei kyllä jaksa juosta välitunnilla opehuoneeseen. Edes ensimmäisenä päivänä.

Iltapäivällä nukuin pari tuntia (viime yönä ei juuri tullut nukuttua) ja pohdin, että aikooko tämä flunssa tulla kunnolla päälle vai ainoastaan kurkistella ovensuussa. Toivottavasti viimeistä, ei huvittaisi ollenkaan sairastaa tässä vaiheessa. Illan olenkin sitten viettänyt lukujärjestyspalettia pyöritellen - ei olekaan ihan yksinkertainen juttu...

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Hetki ennen hetkeä

Kohta pitäisi mennä nukkumaan ja sitten lähteä aamulla vesoilemaan koululle. Olo on muuttunut huonommaksi iltaa kohden - onneksi iltasella oli vielä koiran kanssa TOKO -treenit niin vähän pääsi ajattelemaan ihan kaikkea muuta.

Pakkasin juuri aamuksi kaiken valmiiksi. Laitoin laukkuihin ja pusseihin kaikki kotiin raahaamani opeoppaat ja matskut. Ajattelin reteästi vetää pisteen tälle pyörälle heti alkuunsa - en ala raahaamaan noita oppaita kotiin, koska siinä ei ole mitään järkeä. Voisi tehdä hyvää, jos suunnittelisi tunnit ja tekisi materiaalit koululla valmiiksi, ja sitten lähtisi aidosti kotiin. Jotenkin on todella vaikea tajuta sitä, että minä olen nyt ihan oikeasti menossa töihin, eikä kyseessä ole parin kuukauden harjoittelu. Harjoittelujen ajan olen aina jaksanut illat pohtia materiaaleja ja tunteja, mutta nyt pitäisi ihan oikeasti pitää huolta omasta jaksamisesta ja nipottaa hieman vähemmän.

Pelottaa. Ei oppilaat, eikä työkään, vaan se, miten mä jaksan tätä. Tästä syksystä tulee varmaan aika rankka.

Pitäkee peukkuja.

lauantai 6. elokuuta 2011

Ihan kohta!

Vietin torstain ja perjantain myös koululla aika tiiviisti. Torstaina lähdin neljän maissa pois ja perjantaina, vaikka lupasin lähteä kolmelta viimeistään, jäin suunnittelemaan niin innolla toisen luokkatilana järjestystä, että lähteminen taas vähän pitkittyi... Olo oli jo paljon parempi kuin keskiviikkona, osittain varmasti sen takia, että pääsin illalla ratsastamaan. Tallilla menikin torstaina, perjantaina ja tänään pitkät pätkät aikaa, kun jäin tekemään hommia ja nauttimaan siitä, kuinka tyhjänä pää on siellä. Kyllä mulla siis selkeästi on oikeus harrastaa noin kamalan kallista harrastusta, en mä muuten pääse irti noista työjutuista. Perjantainakin menin aivan älyttömän väsyneenä sänkyyn, mutta heräsin keskellä yötä ja rupesin miettimään työjuttuja taas ja valvoin niitä miettien tuntitolkulla. Sen takia sitten nukuin illalla kun tulin tallilta ja nyt sitten valvon keskellä yötä...

Tapasin mun luokkaan tulevista kouluohjaajista senkin, jota en ollut aikaisemmin tavannut. Ensi näkemältä vaikutti aivan ihanalta ihmiseltä ja mä uskon, että me tullaan todella hyvin toimeen. Oon nyt tässä tänä iltana vääntänyt mun kouluohjaajille tuollaista yhteenvetoa siitä, mitkä diagnoosit eri oppilailla on, ja mitä se käytännössä tarkoittaa ja mitä luokassa pitää ottaa huomioon. Samalla on toi on auttanut kamalasti omaa jäsentelyä, jotenkin pystyn näkemään koko luokan nyt jotenkin laajemmin ja miettimään niitä käytännön asioita, joita tuossa luokassa pitää erityisesti miettiä.

Huomenna sitten vielä viimeisten asioiden pyörittelyä, hieman laminointia (mä rakastan mun laminointilaitetta niin, että saatan laminoida vahingossa koiranikin) ja henkistä valmistautumista maanantaita varten. Silloin se alkaa.

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Ei nyt ihan putkeen mennyt

Ei tosiaan ihan mennyt niin kuin piti tämä mun ensimmäinen työpäivä. Alku vaikutti jopa aika lupaavalta - muutama asia, joita olin ehtinyt miettiä, oli saatu hoidettua ja ensi viikon alku vaikutti paljon selkeämmältä kuin vielä eilen. Sain avaimet ja hipsin yksin luokkaani. Rupesin availemaan kaappeja, ja järkytyin. Monen vuoden kirjat, vihot, monisteet, oppilaiden piirrokset ja kama, mitä luokkaan kerääntyy, oli siellä. Tilaa on muutenkin luokassa vähän, ja tuo hallitsematon tavarapaljous aiheutti aikamoisen shokin. Lisäksi ahdisti todella paljon koskea toisen opettajan tavaroihin ja alkaa niitä läpikäymään sillä mielellä, että jotain laitetaan roskiin. Eiköhän kyseinen opettaja sieltä toki ole ottanut omat tärkeät tavaransa ja paperinsa, mutta kuitenkin...

Sellaista selkeää pesänrakennusvietin heräilyä oli tänään kyllä selvästi nähtävissä - oli aika hurjaa asetella tavaroita paikalle luokassa, josta tulee "mun luokka". Huomenna on varmasti muutenkin jo parempi mieli, kun nyt tiedän, mistä hommia jatkaa. Eniten ärsyttää se, että tämän "takapakin" (minulla menee loppuviikko siivoamiseen sen sijaan, että voisin suunnitella ensi viikon tunteja) takia minä en sitten pääsekään ensi viikonloppuna odotettuun ja kaivattuun reissuun. Veetuttaahan se, mutta voin vain kuvitella, kuinka paljon ahdistaisi aloittaa ensi viikolla työt valmistumattomana, joten näin sen nyt on kai sitten mentävä.

Huomenna toivottavasti paremmilla fiiliksillä.

tiistai 2. elokuuta 2011

Huomenna...

... minä käyn vihdoin kirjoittamassa työsopimukseni ja pääsen samalla myös valmistelemaan luokkaani. Kaikki ei ole syksyn ja koulun aloituksen suhteen nyt todellakaan "mennyt niin kuin Strömsössä", mutta niistä asioista en viitsi sen tarkemmin tänne kirjoitella tuon tunnistamisvaaran kannalta. Sanotaan vaikka niin, että monella tapaa olen tässä saanut huomata, ettei erityisopetusta taideta pitää kovin tärkeänä osana koulun toimintaa. Harmittaa ennen kaikkea oppilaiden puolesta, minä sopeudun kyllä näihin taas kerran muuttuneisiin järjestelyihin hyvin paljon helpommin kuin he.

Nimeni löytyi koulun nettisivuilta, joten kai se nyt sitten on virallista, että minä siellä ihan oikeasti opetan, eikä tämä ole mikään vitsi koko homma. Vähän on sellainen olo, että voisin paeta aroille erakoksi, mutta ehkä mä jään katsomaan, mitä tästä sopasta tulee.

Tähän ärsytykseen, näihin tunnelmiin. Palaamme huomenna.